Määräaikainenkin työsuhde voi avata ulkomaalaiselle opiskelijalle uran Suomessa
Kesäkuussa 2025 voimaan tullut kolmen/kuuden kuukauden sääntö määrittää, kuinka pitkään ulkomaalaisilla työntekijöillä on aikaa etsiä uusi työpaikka työsuhteen päätyttyä ennenaikaisesti. Säännön vaikutukset ovat kuitenkin luultua rajatummat. Se ei esimerkiksi koske kansainvälisiä korkeakouluopiskelijoita, jotka etsivät töitä suomalaisesta korkeakoulusta valmistumisen jälkeen.
Kerrataan ensin kolmen/kuuden kuukauden työttömyyssäännön perusperiaatteet. Jos työ päättyy ennenaikaisesti, laki turvaa ulkomaalaiselle työntekijälle ajan uuden työn etsimiseen Suomesta. Muun muassa erityisasiantuntijoilla ja yli kaksi vuotta Suomessa työskennelleillä on kuusi kuukautta aikaa löytää uusi työ, muilla työntekijöillä kolme kuukautta. Sinä aikana oleskelulupaa ei peruta.
Työttömyyssäännön ajatuksena on, että työperäinen maahanmuutto perustuu nimensä mukaisesti työntekoon. Sääntö vaikuttaa vain tilanteisiin, joissa määräaikainen työsuhde päättyy sovittua aiemmin tai toistaiseksi voimassa oleva työsuhde päättyy.
Muissa tilanteissa toimitaan samoin kuin aiemmin. Jos määräaikainen työsuhde päättyy ennakoidusti, oleskelulupa päättyy samalla. Ulkomaalaisen työntekijän on silloin hankittava uusi työpaikka tai haettava toisenlaista oleskelulupaa, jos hän haluaa jäädä Suomeen.
Työttömyyssääntö ei koske kaikkia
Uusi sääntely on ollut voimassa vasta vähän aikaa. On ymmärrettävää, että se on herättänyt kysymyksiä. Sääntö koskee kuitenkin rajattua joukkoa, koska se koskee vain työperusteisia lupia. Se ei vaikuta pysyviin oleskelulupiin, opiskelijoiden tai perheenjäsenten lupiin, EU-kansalaisiin tai Suomen kansalaisiin.
Työttömyyssääntö ei myöskään koske kansainvälisten opiskelijoiden ja tutkijoiden työnhakulupaa. Opiskelijat ja tutkijat voivat valmistuttuaan hakea kahden vuoden oleskelulupaa työnhakua tai yrityksen aloittamista varten. Näin kannustamme heitä jäämään Suomeen töihin ja kiinnittymään suomalaiseen yhteiskuntaan. Kun työpaikka löytyy, työnhakuluvalla voi myös tehdä töitä.
Kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden kannattaa siis valmistumisen jälkeen vastaanottaa määräaikaisiakin työsuhteita ilman huolta, koska sääntö ei koske työnhakulupaa. Lyhyt työsuhde voi avata oven uraan Suomessa.
Jos opiskelijalla on jo tiedossa työpaikka valmistumisen jälkeen ja hän voisi saada työperusteisen luvan, hänen tulee hakea sitä työnhakuluvan sijaan. Tällä luvalla työntekijää koskee myös työttömyyssääntö. Työnhakulupaa voi kuitenkin hakea milloin tahansa viiden vuoden sisällä opiskelijaluvan päättymisestä, eli sen edut voi hyödyntää myöhemminkin.
Lainsäädäntö selkeyttää ulkomaalaisen työntekijän asemaa
Vaikka työttömyyssääntö itsessään on uusi, se ei ole tuonut suuria muutoksia Maahanmuuttoviraston toimintaan. Kolmen kuukauden suoja-aika on ollut käytäntönä jo vuodesta 2023 lähtien. Työnhakuaikaa ei vain turvattu laissa, kuten nykyään.
Suomen sääntely on linjassa muiden EU-jäsenmaiden kanssa. Kevään 2026 aikana kaikkien EU-jäsenmaiden on otettava käyttöön työttömyyssääntö, jossa ulkomaalaisille työntekijöille taataan vähintään kolme kuukautta työnhakuun. Suomessa seurataan jatkossa tarkasti sekä oman sääntelymme vaikutuksia että muiden maiden ratkaisuja.
hallitusneuvos Jarmo Tiukkanen
työ- ja elinkeinoministeriö