Ministerit Strand ja Puisto tyytyväisiä suomalaisomistuksen vahvistumiseen ICEYE:ssa
Suomalainen alansa johtava satelliittiyritys ICEYE on kerännyt 450 miljoonaa euroa uutta kasvupääomaa uudella rahoituskierroksella, josta yhtiö kertoi 9.6.2026. Solidiumin johdolla koottu kotimainen konsortio, jossa ovat mukana Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy), Ilmarinen, Varma, Nokia ja Lifeline Ventures, osallistuu rahoituskierrokselle kansainvälisten sijoittajien kanssa.
Kierroksen toteutumisen jälkeen Suomen valtio omistaa ICEYE:sta yhteensä noin 12 prosenttia.
”Nykyinen geopoliittinen tilanne korostaa kotimaisen omistuksen merkitystä strategisesti tärkeällä tulevaisuuden alueella. Valtio-omistus on keskeinen osa kotimaista omistusta, joten nykytilanteessa oli luonnollista, että sekä Solidium että Tesi vahvistivat entisestään omistustaan ICEYE:ssa. Haluamme, että eri alojen huippufirmat kasvavat ja vahvistavat myös T&K-toimintaansa entisestään Suomessa”, toteaa omistajaohjausministeri Joakim Strand.
"Suomen kasvuyrityskenttä on kehittynyt hienosti viime vuosina. Avaruusalasta on tullut Suomelle tärkeä vahvuusalue ja valtio on osallistunut sen kehittämiseen mm. Business Finlandin ja Tesin kautta. ICEYE on nykyään yksi alan merkittävimmistä yrityksistä”, sanoo elinkeinoministeri Sakari Puisto.
Nyt kerätty kasvurahoituskierros on Suomen kaikkien aikojen suurimpia. ICEYE on Ouran ja Supercellin jälkeen Suomen kolmas decacorn eli arvoltaan yli 10 miljardin dollarin kasvuyritys. Tesi on ollut mukana ICEYE:n kehityksessä ja kasvussa sen alkutaipaleelta vuodesta 2018 alkaen useilla rahoituskierroksilla. Solidium teki ensisijoituksen yhtiöön vuonna 2024 ja on jatkanut omistuksensa kasvatusta vuosina 2025-2026.
Lisätiedot:
elinkeinoministeri Puiston erityisavustaja Lars Aikala, p. 029 504 7330
omistajaohjausministeri Strandin erityisavustaja Benina Uotinen, p. 029 516 0040
Tesin tiedote 9.6.2026: ICEYE:lle miljardin rahoituskierros 10,5 miljardin euron arvostustasolla – Suomen kolmas decacorn on syntynyt
Solidiumin tiedote 9.6.2026: Solidium osallistuu ICEYEn rahoituskierrokseen