Työkanava Oy:n lakkauttamiseen liittyvä hallituksen esitys lausuntokierrokselle
Työ- ja elinkeinoministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esityksestä, jolla kumottaisiin laki Työkanava Oy -nimisestä osakeyhtiöstä. Samalla muutettaisiin työttömyysturvalakia ja lakia työvoimapalveluiden järjestämisestä. Lausuntoja voi antaa 25.6.2024 saakka.
Työkanava on vuonna 2022 perustettu työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle kuuluva valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö. Yhtiöstä säädetään Työkanava Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annetussa laissa. Yhtiön tehtävänä on edistää osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä ja tukea osatyökykyisten siirtymistä edelleen avoimille työmarkkinoille.
Työkanava Oy:n toiminta osatyökykyisten työllistämiseksi ei ole käynnistynyt yhtiölle asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Hallitus on neuvotellessaan vuosien 2025–2028 julkisen talouden suunnitelmasta kevään 2024 kehysriihessä päättänyt osana julkisen talouden tervehdyttämistä koskevia toimia esittää eduskunnalle Työkanava Oy:lle varatun rahoituksen lakkauttamista ja yhtiötä koskevan lainsäädännön kumoamista. Yhtiön toiminta lakkautettaisiin kokonaan.
Työttömyysturvalakiin ja työvoimapalveluiden järjestämisestä annettuun lakiin tehtäisiin Työkanava Oy:stä annetun lain kumoamisesta johtuvat muutokset.
Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2024. Tavoitteena on, että lainsäädännön muutokset tulisivat voimaan 1.1.2025.
Lisätiedot:
Osastopäällikkö Jan Hjelt, TEM, p. 029 504 8940
Erityisasiantuntija Marianne Keyriläinen, TEM, p. 029 504 7172