Miten suomalaiset kaupungit pärjäävät Euroopassa?
Tiistai 22.9.2026 klo 9.00 – 11.00
työ- ja elinkeinoministeriö
Kaupunkien EU-rahoitusta selvittävän hankkeen 2. sidosryhmätilaisuudessa esitellään selvityksen alustavia tuloksia ja esimerkkejä eurooppalaisista verrokkikaupungeista.
Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt tutkimus- ja kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on selvittää, miten suomalaiset kaupungit menestyvät kilpaillun EU-rahoituksen hakemisessa suhteessa muihin eurooppalaisiin kaupunkeihin.
Selvitys tuottaa perustellut suositukset kaupunkien hakukyvykkyyden vahvistamiseksi. Lisäksi siinä kerätään suomalaisten ja eurooppalaisten kaupunkien sekä kansallisen tason hyviä käytäntöjä EU-rahoituksen hakemiseen ja hyödyntämiseen.
Selvityksen tuloksena syntyy
- ajantasainen kokonaiskuva siitä, miten suomalaiset kaupungit hyödyntävät kilpailtua EU-rahoitusta,
- kansallisen tason suositukset hyödyntämisen vahvistamiseksi sekä
- kaupungeille suunnattu strateginen toimintamalli EU-rahoituksen systemaattisempaan hyödyntämiseen.
Hanke toteutetaan tiiviissä vuorovaikutuksessa sidosryhmien kanssa. Hankkeen aikana järjestetään kolme vuorovaikutustilaisuutta sekä päätteeksi loppuseminaari, joiden kautta kaupungit ja muut sidosryhmät voivat osallistua selvitykseen.
Hanketta ohjaa ministeriöiden ja kaupunkien edustajista koostuva ohjausryhmä. Selvityksen toteuttaa 4FRONT (Forefront Oy).
Ilmoittautuminen
Tilaisuus järjestetään 22.9. klo 9–11 Teams-etäyhteydellä.
Lue lisää ja ilmoittaudu samalla selvityksen muihin tuleviin sidosryhmätilaisuuksiin
Hankkeen yhteyshenkilöt
Työ- ja elinkeinoministeriö
Mervi Hemminki
[email protected]
+358 29 504 7096
4FRONT (Forefront Oy)
Jenna Kiiskinen
[email protected]
+358 40 727 2473
Vesa Salminen
[email protected]
+358 40 125 2370