Hyppää sisältöön

Biotalouspaneeli keskusteli strategian toimeenpanosta ja EU-vaikuttamisesta – Metsäbiotalouden tiedepaneeli valmistelussa

maa- ja metsätalousministeriötyö- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 25.11.2022 13.55
Tiedote

Biotalousstrategian toteutusta seuraava Biotalouspaneeli kokoontui 24.11.2022. Asialistalla olivat muun muassa ehdotus Biotalouden tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatioiden tiekartan laatimisesta sekä ehdotus EU-tason vaikuttamissuunnitelmasta, jossa biotalous nivottaisiin osaksi EU:n teollisuuspolitiikkaa ja alan arvonlisän kasvattamiseksi perustettaisiin biotalousallianssi. Paneelille kerrottiin lisäksi valmistelussa olevasta metsäbiotalouden tiedepaneelista, jonka on määrä aloittaa työnsä vuoden 2023 alusta.

Biotalouspaneeli on neuvoa antava elin, johon kuuluu laaja joukko viranomaisia, työmarkkinajärjestöjä, teollisuusliittoja, tutkimus- ja koulutuslaitoksia, maakuntaliittoja ja kansalaisjärjestöjä. Sen kautta käydään kattavaa vuoropuhelua strategian toimeenpanosta eri sidosryhmien kanssa. Paneelin puheenjohtajina ovat elinkeinoministeri Mika Lintilä ja maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen

Biotalouden TKI-tiekartan laatiminen käynnistymässä

Paneelille esiteltiin suunnitelma biotalouden TKI-tiekartaksi. Biotalous 2.0. tuo ratkaisuja suuriin haasteisiin niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Tarvitaan nopea siirtymä raaka-ainekeskeisestä tuotannosta ja viennistä kohti korkean lisäarvon tuotantoa.

Tiekartan teemat ja sisällöt suunnitellaan yhdessä keskeisten tutkimusrahoitusorganisaatioiden, kuten Suomen Akatemian ja Business Finlandin kanssa. Sillä on vahva yhteys kansalliseen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tiekarttaan, joka päivitettiin joulukuussa 2021. Sen toimenpiteillä nostetaan osaamistasoa, parannetaan suomalaisen TKI-ympäristön kansainvälistä vetovoimaa ja kannustetaan yrityksiä TKI-investointien lisäämiseen Suomessa.

Biotalouden TKI-tiekartan tavoitteena on muun muassa vahvistaa biotalouden osaamista, synnyttää uusia tuotteita, parantaa resurssitehokkuutta, hyödyntää biopohjaisia materiaaleja uusilla sovellus-alueilla, synnyttää uutta palvelu- ja liiketoimintaa sekä vahvistaa kansainvälistä edelläkävijyyttä, yh-teistyötä ja markkinoita.

Biotalous halutaan osaksi EU:n teollisuuspolitiikkaa

Suomen biotalouden EU-tason vaikuttamisen tavoitteena on saada biotalous osaksi EU:n teollisuuspolitiikkaa ja erillisen Biotalousallianssin perustaminen. 

Tavoitteena on myös vauhdittaa investointeja korkean arvonlisän biotuotteiden kehitykseen ja valmistukseen, kehittää investointeja tukevaa EU-sääntelyä, varmistaa rahoitusta Horisontti Eurooppa -puiteohjelman, EU:n innovaatiorahastosta ja IPCEI-välineestä (Euroopan yhteistä etua koskeva tärkeä hanke). Lisäksi pyritään saamaan biopohjaiset tuotteet osaksi EU:n raaka-ainealoitetta (European Critical Raw Materials Act).

Monitieteellinen Metsäbiotalouden tiedepaneeli aloittamassa työnsä vuoden 2023 alussa

Biotalouspaneelille esiteltiin myös hanke riippumattoman ja osaamispohjaltaan monipuolisen metsäbiotalouden tiedepaneelin perustamisesta. Sen on määrä aloittaa työnsä vuoden 2023 alussa. 

On välttämätöntä, että poliittinen päätöksenteko pohjautuu monitieteiseen ja monisektoriseen tiedepohjaiseen asiantuntija-analyysiin, jossa politiikkatoimien vaikutuksia analysoidaan kokonaiskestävyyden kaikkien elementtien osalta ja koko arvoketjuun kohdistuen. 

Tuleva tiedepaneeli tukee politiikkaprosessien suunnittelua ja seurantaa sekä poliittista päätöksentekoa koostamalla tieteellistä tietoa ja lyhyen ja pitkän aikavälin tiedepohjaisia skenaarioita kestävän metsäarvoketjun ja metsäpohjaisten ekosysteemipalvelujen taloudellisista, ekologisista, sosiaalisista ja kulttuurisen kestävyyden ulottuvuuksista. Se myös analysoi metsää koskevien politiikkatoimien vaikutuksia metsäbiotalouden kokonaiskestävyyteen. 

Yliopistoja ja tutkimuslaitoksia on pyydetty nimeämään paneeliin metsätieteiden eri osa-alueiden lisäksi luonnontieteiden, yhteiskunta- ja taloustieteiden sekä tekniikan, joista erityisesti ilmastonmuutoksen, liike- ja kansantaloustieteen, oikeustieteen, luonnonvarapolitiikan, biojalostuksen, materiaalitieteiden ja energiatekniikan, osaajia ja asiantuntemusta eri tiedekunnista.

Lisätiedot:
ohjausryhmän puheenjohtaja, alivaltiosihteeri Petri Peltonen, TEM, p. 029 506 3662  
biotalouspaneelin sihteeri, ylitarkastaja Ulla Palander, TEM, p. 029 504 9235  
metsäneuvos Erno Järvinen, MMM, p. 029 516 2150
biotalousneuvos Anne Vehviläinen, MMM, p. 029 516 2236

 
Sivun alkuun