Data- ja alustatalous Suomessa kasvaa, mutta kansainvälinen kilpailu kiristyy
Data- ja alustatalous jatkaa nopeaa ja voimakasta kasvua globaalisti. Suomessakin kehitystä on tapahtunut paljon, mutta globaalin mittakaavan liiketoiminta-avaukset ovat harvassa.
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) julkaisi 29.3.2022 "Kilpailuetua alustoista: Horisontissa digitaalisen alusta- ja datatalouden vahvistuva symbioosi" -raportin. Kyseessä on päivitetty versio vuonna 2017 julkaistusta alustatalouden tiekartastosta. Raportista ja data- ja alustatalouden tilanteesta Suomessa keskusteltiin TEM:n järjestämässä tilaisuudessa 30.3.2022.
Data- ja alustataloudella on jatkuvasti yhä tärkeämpi merkitys yritysten kasvussa ja kilpailukyvyssä. Alustaekosysteemeissä toimivat yritykset kasvattavat nopeasti etumatkaansa verrattuna muihin yrityksiin.
Suomen tulee tiivistää EU-yhteistyötä ja kehittää yritysten rahoitusmahdollisuuksia
Vuonna 2017 julkaistu tiekartasto kuvaa edelleen hyvin alustapohjaisen arvonluonnin haasteita Suomessa. Suomessa keskustelu on painottunut tekoälyyn ja sen sovelluksiin sekä kuluttajille palveluita tarjoaviin alustoihin.
Kehitystä on tapahtunut viimeisen viiden vuoden aikana. Suomessa on hyviä esimerkkejä kuluttajamarkkinoiden alustayrityksien menestystarinoista. Niiden tulevan menestyksen kannalta kriittistä on skaalaus globaalille tasolle, kehityksen vauhti ja kuluttajien määrän kasvu. Näiden yritysten opit tulisi osata siirtää myös teollisuusyritysten käyttöön.
Suomi on vahvistanut osaamistaan ja kasvava määrä yrityksiä on mukana data- ja alustatalouden kehityksessä. Suomessa alustaliiketoiminnan verkostot ovat vasta kehittymässä kansainvälisten verrokkien tasolle. Selkeitä kehityskohteita ovat muun muassa EU-yhteistyön kehittäminen yhdessä yritysten kanssa sekä rahoitusmahdollisuuksien kehitys niin, että ne tukevat nykyistä paremmin ekosysteemityöskentelyä ja yhteiskehittämistä.
Dataan perustuva arvonluonti luo pysyvää kilpailuetua
Alustayhtiöt ovat edelleen liikearvoltaan maailman suurimpia yrityksiä. Ne kasvavat ja rikkovat toimialarajoja muita nopeammin. Lähes kaikki menestyvimmät globaalit suuryritykset hyödyntävät alustoja, varsinkin muilla mantereilla kuin Euroopassa. Dataan perustuva arvonluonti luo pysyvää kilpailuetua. Uusia liiketoimintamahdollisuuksia on erityisesti vihreän siirtymän, digitalisaation ja datatalouden risteyskohdassa.
”Tämä raportti luo monisyisen kuvan digitaalisen talouden samanaikaisista kehityskuluista. Ne tarjoavat paljon mahdollisuuksia myös Suomessa, mutta yksikään menestyksekäs onnistuminen ei tule helpolla. Politiikan tulee samanaikaisesti sekä mahdollistaa laaja-alaisesti edellytyksiä arvonluonnin digitaaliselle uudistumiselle että tehdä strategisia valintoja jatkuvasti uudistuvassa data- ja alustatalouden ympäristössä. Raportti tukee toimenpiteiden valmistelua Tekoäly 4.0 -ohjelmassa, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta kestävä voittaja digivihreässä siirtymässä”, toteaa työ- ja elinkeinoministeriön johtava asiantuntija Satu Vasamo-Koskinen.
Raportin kirjoittamisesta vastasi Resolute HQ Inc.
Lisätiedot:
teollisuusneuvos Pekka Lindroos, TEM, p. 0295 063 597
erityisasiantuntija Lasse Laitinen, TEM, p. 0295 047 162
Raportti 2017: Digitaalisen alustatalouden tiekartasto