Hyppää sisältöön

Energiaintensiivisen teollisuuden toimijat voivat hakea sähköistämistukea 2022−2026

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 8.7.2022 11.54
Tiedote
Sähkölinja

Energiaintensiiviselle, eli paljon energiaa käyttävälle, teollisuudelle voidaan myöntää sähköistämistukea vuosina 2022−2026. Valtioneuvoston asetuksessa määritellään sähköistämistukeen liittyviä käytäntöjä. Tukeen oikeutetuilla aloilla toimivien yritysten tulee hakea vuoden 2022 tukea syyskuun loppuun mennessä.

Valtioneuvosto antoi 8.7.2022 asetuksen energiaintensiivisen teollisuuden sähköistämistuesta. Asetuksella täydennetään 1.7.2022 voimaan tullutta lakia. Tuella kompensoidaan päästökaupasta sähkön hintaan aiheutuvia välillisiä kustannuksia tietyille energiaa paljon käyttäville toimialoille. Tarkoituksena on turvata teollisuuden kustannuskilpailukykyä ja ehkäistä riskiä hiilivuodolle. Tuki kohdistuu kustannuksiin, joita kansainvälisillä markkinoilla toimivien yritysten EU:n ulkopuolisilla kilpailijoilla ei ole. Sähköistämistukeen oikeutettuja yrityksiä arvioidaan olevan Suomessa hieman yli 30 ja laitoksia noin 70.

Nyt annetussa asetuksessa määritellään, kuinka yritykset voivat hakea tukea, miten tuen määrä lasketaan ja sen käyttöä seurataan. Asetuksessa määritellään myös hiilineutraaliutta edistävien kehittämistoimien ehtoja. Asetus tulee voimaan 11.7.2022. Vuoden 2022 lisätalousarviossa sähköistämistuelle on myönnetty 87 miljoonaa euroa. Vuosina 2023−2026 tuelle on varattu vuosittain 150 miljoonaa euroa. 

Euroopan komission tulee hyväksyä Suomen valtiontuki-ilmoitus sähköistämistukilain ja -asetuksen mukaisesta tukiohjelmasta, jotta tukiohjelma voidaan panna täytäntöön.

Vuoden 2022 sähköistämistuki haettava syyskuun loppuun mennessä

Sähköistämistuen myöntämisestä vastaa Energiavirasto. Tukea myönnetään yrityksille tarkasteluvuoden, eli edellisen kalenterivuoden, tietojen perusteella. Vuoden 2022 tukihakemukset tulee toimittaa Energiavirastolle viimeistään 30.9.2022. Haun avautumiseen liittyvistä tarkemmista ohjeista viestitään elokuussa. Jatkossa hakemukset tulee toimittaa tarkasteluvuotta seuraavan maaliskuun loppuun mennessä.

Tuesta vähintään puolet tulee käyttää hiilineutraaliuden edistämiseen 

Yrityksien tulee toimittaa tuen käyttösuunnitelma ja tieto hiilineutraaliutta edistävistä kehittämistoimista Energiavirastolle tuen myöntämisvuotta seuraavan vuoden loppuun mennessä.

Kehittämistoimien hyväksyttäviä kustannuksia ovat esimerkiksi investoinnit, tutkimus- ja kehittämistoimet ja uusiutuvan energian hankinta. Yrityksen tulee eritellä kehittämistoimien kustannukset kirjanpidossa niin, että tuen käyttöä on mahdollista valvoa.

Lisätiedot:
teollisuusneuvos Juhani Tirkkonen, TEM, p. 0295 062 140 (tavoitettavissa heinäkuussa 8.7.)
johtava asiantuntija Juho Korteniemi, TEM, p. 0295 047 054 (tavoitettavissa 22.7. asti)
erityisasiantuntija Eriika Melkas, TEM, p. 0295 047 134 (tavoitettavissa 18.7−22.7.)
elinkeinoministerin erityisavustaja Matias Ollila, p. 0295 047 412

 
Sivun alkuun