Hyppää sisältöön

Hallituksen esitys: Finnveralle paremmat edellytykset myöntää pieniä suoria vientiluottoja

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 1.9.2022 15.36
Tiedote
Finnvera

Hallitus esittää 1.9.2022 julkisesti tuetuista vienti- ja alusluotoista sekä korontasauksesta annetun lain muuttamista. Esityksen tavoitteena on erityisesti parantaa pienten vientihankkeiden sekä pienten ja keskisuurten yritysten vientimahdollisuuksia, kun yritykset saavat vientihankkeilleen nykyistä paremmin rahoitusta.

Esitys on sisältönsä puolesta pitkälti lainsäädäntötekninen, mutta muutoksen vaikutuksesta Finnvera-konsernilla on paremmat edellytykset myöntää pääomamäärältään pieniä ja suurempiakin suoria vientiluottoja. 

Esityksen myötä Finnvera voisi kattaa tarvittaessa luottoriskin vientitakuun ja alustakauksen lisäksi muilla toimenpiteillä. Korkoriskin suojaamisen osalta esitetään, että yhtiö voisi kiinteäkorkoisissa luotoissa hallinnoida korkoriskejä myös muutoin kuin tekemällä korontasauksen. 

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.11.2022.

Lisätiedot: 
hallitussihteeri Timo-Jaakko Uotila, TEM, p. 029 5047 128
 

 
Sivun alkuun