Kolumni: Työllisyyden edistäminen – valtioneuvoston tavoitteista työllisyysalueiden toteumaan
Asiantuntijamme Lari Anttonen tarkastelee kolumnissaan työllisyysalueille asetettujen tavoitteiden toteutumista ja kertoo, että tavoitteisiin pääsyn keinoja hiotaan parhaillaan käytävissä alueellisissa yhteistyökeskusteluissa, jotka elinvoimakeskukset järjestävät alueidensa työllisyysalueille.
Valtioneuvosto asetti joulukuussa 2024 ensimmäistä kertaa työllisyyden edistämisen valtakunnalliset tavoitteet osana TE-palvelut 2024 uudistusta, jossa työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirtyi vuoden 2025 alussa valtiolta kuntapohjaisille työvoimaviranomaisille. Tavoitteet ohjaavat työvoimapalvelujen kehittämistä ja luovat yhteisen suunnan työllisyysalueille. Niillä tavoitellaan yhdenvertaisia palveluja molemmilla kansalliskielillä, matalan työllisyysasteen ryhmien aseman parantamista, työnhakijoiden nopeaa työllistymistä vaikuttavien palvelujen avulla, työvoiman liikkuvuuden tukemista sekä alueellisen elinvoiman vahvistamista yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Tavoitteet ovat luonteeltaan strategisia, ja niiden toteutumista seurataan KEHA-keskuksen ylläpitämien seurantamittareiden avulla. Ensimmäisen vuoden seurantatiedot valmistuivat huhtikuussa, ja niiden analyysi tarjoaa arvokasta näkökulmaa työllisyyden edistämisen toimintakenttään.
Toimintaympäristö haastaa ja alueelliset erot korostuvat
Seurantatiedot vahvistavat sen, mikä on jo yleisesti tiedossa: työvoimaviranomaiset toimivat haastavassa toimintaympäristössä. Uudet työllisyysalueet aloittivat tilanteessa, jossa talouskasvu on ollut hidasta ja avoimia työpaikkoja on ollut vähän tarjolla. Tämä väistämättä näkyy seurannassa.
Työllisyysalueet poikkeavat toisistaan merkittävästi, mikä näkyy myös eri asiakasryhmien työllisyyttä kuvaavissa mittareissa. Esimerkiksi nuorten sekä ulkomaalais-taustaisten työllisyystilanne vaihtelee alueittain huomattavasti. Joillakin alueilla tilanne on hyvin huolestuttava. Erot heijastavat ennen kaikkea alueellisia työmarkkinaolosuhteita, mutta osittain myös palvelujen saatavuutta ja kohdentumista.
Väestön ikääntyessä korostuu kysymys siitä, miten erityisesti nuoret ja ulkomaalaistaustaiset saadaan kiinnittymään työmarkkinoille. Kyse ei ole pelkästään yksilöiden tilanteesta, vaan myös alueiden elinvoimasta ja julkisen talouden kestävyydestä. Ratkaisuja tarvitaan sekä paikallisella että kansallisella tasolla.
Työvoiman alueellisen liikkuvuuden tukeminen – kehittämispotentiaalia?
Työvoiman alueellisen liikkuvuuden parantaminen on keskeinen, mutta vaikeasti toteutettava tavoite. Työvoimaviranomaisten mahdollisuudet vaikuttaa liikkuvuuteen ovat rajalliset, erityisesti asumiseen liittyvien tekijöiden vuoksi. Viranomaisilla on kuitenkin keskeinen rooli työvoiman kysynnän ja tarjonnan edistämisessä.
Tällä hetkellä toimenpiteet alueellisen liikkuvuuden vahvistamiseksi näyttävät melko vähäisiltä. Seurantatietojen mukaan työnhakijoille tehdään harvoin työtarjouksia toisella alueella sijaitseviin työpaikkoihin. On kuitenkin huomioitava, että työtarjoukset ovat tällä hetkellä ylipäätään suhteellisen vähän käytetty työväline, ja heikko suhdannetilanne vähentää avoimien työpaikkojen määrää.
Keskeistä ei ole pelkästään työpaikkojen määrä, vaan myös se, kuinka aktiivisesti työmahdollisuuksia tunnistetaan ja yhdistetään yli aluerajojen. Talouskasvun vahvistuessa yritykset tarvitsevat osaavaa työvoimaa sekä kotimaasta että kansainvälisesti. Tällöin työn ja tekijän kohtaaminen on varmistettava alueiden tiiviillä yhteistyöllä, eikä liikkuvuus saa muodostua kasvun pullonkaulaksi.
Työllistymisen nopeus ja pysyvyys
Työllistymisen nopeutta ja pysyvyyttä seurataan tulorekisteripohjaisilla mittareilla, jotka ovat täysin uusia mittareita työvoimapalveluissa. Niiden mukaan keskimäärin noin puolet työnhakijoista saa palkkatuloja kolmen kuukauden kuluessa työnhaun alkamisesta. Lähes kolmannes työllistyneistä palaa kuitenkin työttömäksi kolmen kuukauden sisällä työllistymisestä. Seuranta viittaa muun muassa siihen, että osa työsuhteista jää hyvin lyhytaikaisiksi.
Vaikka aikasarja (vuodet 2024 ja 2025) on vielä lyhyt, on myönteistä, että joillakin alueilla työllistymisen nopeus on parantunut vuoteen 2024 verrattuna – siitä huolimatta, että työmarkkinatilanne on ollut heikko. Yksittäiset seurantamittarit eivät toki yksiselitteisesti kerro, johtuuko kehitys palveluiden vaikutuksista vai työmarkkinoiden muutoksista, mutta osaltaan tuovat näkyviksi työllistymistä ja sen pysyvyyttä. Jatkossa työvoimapalveluiden seurannassa tullaan hyödyntämään entistä enemmän juuri tulorekisteripohjaisia mittareita niin kansallisessa kuin alueellisessa seurannassa. Tällöin pääsemme aiempaa paremmin kiinni, millaisia vaikutuksia eri toimenpiteillä on työnhakijan työllistymiseen.
Vahvuuksia: alueellinen yhteistyö ja asiakkaiden kokemukset
Haastavasta työmarkkinatilanteesta huolimatta työvoimapalveluissa on myös selkeitä vahvuuksia, joihin voidaan nojata jatkossakin. Alueellinen yhteistyö eri toimijoiden välillä on hyvällä tasolla, mikä tukee alueiden elinvoiman kehittämistä. Sitkeän työttömyystilanteen ratkaisemiseksi tarvitaankin vahvaa kansallista, mutta erityisesti vahvaa alueellista yhteistyötä, jossa hyödynnetään eri toimijoiden osaamista.
Lisäksi asiakkaiden kokemus yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvoisesta kohtelusta palveluissa on pääosin myönteinen, mikä osaltaan luo pohjaa tulokselliseen työhön.
Yhteistyön suuntia alueellisissa keskusteluissa
Valtakunnallisten työllisyyden edistämisen tavoitteiden toteumaa käsitellään työllisyysalueiden kanssa toukokuussa käynnistyneissä alueellisissa yhteistyökeskusteluissa, jotka elinvoimakeskukset kutsuvat koolle. Keskusteluissa arvioidaan ensimmäisen toimintavuoden tuloksia ja suunnataan katse tulevaan etsimällä toimivia ratkaisuja työllisyyden edistämiseen. Tuoreiden työmarkkinatilastojen valossa työtä riittää paljon, mutta jo käytyjen yhteistyö- ja seurantakeskustelujen perusteella alueilla tehdään myös merkittävää ja vaikuttavaa kehittämistyötä.
neuvotteleva virkamies Lari Anttonen, työ- ja elinkeinoministeriö