Ministeri Lintilä Team Finland -matkalle Thaimaahan 20.–22.8.2018
Elinkeinoministeri Mika Lintilä tekee Team Finland -matkan Thaimaahan 20.–22.8.2018 yritysten viennin ja kansainvälistymisen edistämiseksi. Mukaan lähtee 20 hengen yritysvaltuuskunta, joka koostuu erityisesti energia-, biotalous- ja digiteknologia-alan edustajista. Kyseessä on ensimmäinen virallinen ministerivierailu Suomesta Thaimaahan 14 vuoteen.
Thaimaa on Kaakkois-Aasian toiseksi suurin talous ja Suomen toiseksi suurin kauppakumppani alueella. Maassa on merkittäviä uudistussuunnitelmia muun muassa digitalouden kehittämisen sekä uusiutuvien energialähteiden hyödyntämisen suhteen. Myös suomalaiselle sähköverkko-, turvallisuus- ja terveysteknologialle sekä biotalousosaamiselle on kysyntää.
Matkan aikana elinkeinoministeri Lintilä ja yritysvaltuuskunta tapaavat Thaimaan digitalousministerin Pichet Durongkaveroj’n, teollisuusministerin Uttama Savanayanan, sisäministerin Anupong Paochindan, tiede- ja teknologiaministerin Suvit Maesinceen, energiaministerin Siri Jirapongphanin sekä Thaimaan kansallisen innovaatioviraston pääjohtajan Pun-Arj Chairatanan. Valtuuskunta tapaa lisäksi thaimaalaisyrityksiä suurlähetystön järjestämällä vastaanotolla ja erillistapaamisissa.
Tiistaina 21.8. Suomen ulkoministeriön rahoittama EEP Mekong -ohjelma järjestää rahoittajien workshopin, jossa ministeri Lintilä lausuu avajaissanat. Lisäksi valtuuskunta keskustelee Bangkokin metropolihallinnon johdon kanssa yhteistyömahdollisuuksista smart city -hankkeissa.
Keskiviikkona 22.8. on Thaimaan digitalouden edistämisviraston kanssa yhteistyössä järjestetty Thai-Finnish Digital Day. Suomen ja Thaimaan välillä allekirjoitetaan viestintä- ja digitaalisen teknologian alan yhteisymmärryspöytäkirja (Memorandum of Understanding). Sen tavoitteena on edistää yhteistyötä maiden välillä sekä yritysten toimintaedellytyksiä vastavuoroisesti.
Matkalle osallistuvat yritykset
Airbus Defence and Space Oy
BC Platforms
Chempolis Oy
CS Control Software Oy
Ductor Oy
Evolta Oy
Mediconsult
Mirasys Oy
Nokia Solutions and Networks
Satel Oy
St1Renewable Energy Ltd.
The Synergy Company Finland Oy
Trimble, Valmet Co. Ltd.
Valoe Corporation
Watrec Ltd.
Wirepas Oy
Wärtsilä Corporation.
Lisätiedot:
elinkeinoministerin virkamiesavustaja Akseli Koskela, TEM, p. +358 46 9232 584
ulkoasiainsihteeri Heikki Karhu, Suomen Bangkokin suurlähetystö, p. +66 818 409 806
aluejohtaja Jukka Tiitinen, Valmet Co., p. +66 807 575 433 (yritysvaltuuskunnan vetäjä)
Suomen Bangkokin suurlähetystö
Facebookissa: @FinnishEmbassyBangkok
Twitterissä: @FinEmbThai
EEP Mekong -ohjelma
Bangkok Metropolitan Administration (BMA)
Bangkokin EU-delegaatio
Thaimaan kansallinen innovaatiovirasto
Thaimaan digitalouden edistämisvirasto (DEPA)