Kolumni: Aleksi Kalenius
Osaamisen kehittäminen ja nuorten ensiaskeleet työelämään kirvoittivat paljon ideoita - kiitos kyselyn vastaajille!
Käynnissä olevan työelämän kehittämisstrategia -hankkeen tavoitteena on lisätä tuottavuutta ja työhyvinvointia. Strategiatyötä tehdään sidosryhmien kanssa ja joukkoistamisella kerätään syötteitä strategiatyöhön.
Viimeisimmässä kyselyssä saatiin jälleen yli 100 vastaajalta näkemyksiä osaamisen kehittämisestä sekä nuorten työelämään pääsystä. Iso kiitos kaikille aihetta pohtineille ja kyselyyn vastanneille!
Osaamisen kehittäminen työssä ja työpaikalla
”Osaamisen kehittäminen pitäisi integroida paremmin työhön ja hyödyntää erilaisia työssä oppimisen ja osaamisen jakamisen malleja entistä tehokkaammin. Perinteinen kurssittaminen ei ole riittävää.”
”Osaamisen kehittäminen onnistuu varaamalla siihen aikaa tai tekemällä osaamisen kehittämisestä arkea. Opitaan myös tiimeissä ja yhteistyössä toisten kanssa. Otetaan haltuun uusia tapoja toimia ja tehdä asioita, ei jumituta vanhaan.”
”Osaamisen näkyväksi tekeminen ja jakaminen, jolloin työntekijöitä kannustetaan jakamaan osaamistaan niin että työyhteisössä on esimerkiksi sisäiset kouluttajat, mentorit tai pidetään knowledge sharing-sessioita ja myös digitaaliset portfoliot ja osaamismerkit voivat tukea näkyvyyttä ja jatkuvaa kehittymistä.”
Saaduissa vastauksissa korostui näkemys, että osaamisen kehittäminen on osa arkea ja paljon muutakin kuin kursseille tai muodolliseen koulutukseen osallistumista. Vertaisoppiminen ja osaamisen jakaminen työpaikoilla ovat elintärkeitä työtehtäviin liittyvän osaamisen kehittymiselle, syventämiselle ja laajentamiselle. Osaamisen kehittymisen nähtiin olevan vahvassa yhteydessä työyhteisön oppimiskulttuuriin ja yhteisöllisyyteen. Oppiminen vaatii psykologista turvallisuutta ja avoimuutta, mahdollisuutta tehdä ns. tyhmiä kysymyksiä ja virheiden näkemistä oppimiskokemuksina. Kommenteissa nostettiin esille osaamisen johtamisen strategisuus ja johdon oma esimerkki. Oppiminen ja osaamisen kehittäminen ovat sekä johdon että jokaisen yksilön vastuulla.
Arjen oppimisen rinnalla työelämässä on tarvetta ammattiin liittyville täsmä- ja täydennyskoulutuksille. Teknologisen kehityksen koetaan tarjoavan uudenlaisia verkko-oppimisratkaisuja, ja monissa kommenteissa nostettiin esille pienet mikro-oppimiskokonaisuudet keinona hankkia uutta työssä tarvittavaa osaamista. Tekoälyä hyödyntävien ratkaisujen koetaan tarjoavan uusia mahdollisuuksia esimerkiksi opiskelumahdollisuuksien kohdennettuun tarjoamiseen.
Nuorten pääsy työelämään
Kyselyvastauksissa työelämään tutustuminen ja työelämävalmiuksien kehittäminen nuorilla haluttiin käyntiin jo opintojen aikana. Nuorille haluttiin mahdollisuuksia kokeneemman opissa turvallisesti kehittää omia taitoja ja valmiuksia. Erilaiset TET-jaksot, kesätyöt ja harjoittelut sekä oppisopimukset nähtiin tärkeinä. Työelämässä tarvittavat valmiudet karttuvat jo opintojen aikana ja suuri osa opiskelijoista on työelämässä jo opintojensa aikana. Kaikkiin opintoihin tulisi sisältyä riittävästi työelämän pelisääntöjen ja vastuiden sekä tarvittavien perustaitojen, kuten vuorovaikutustaitojen, opettelua.
Kommenteissa nostettiin esille se, miten työyhteisöt voivat omalla avoimuudellaan ja monimuotoisuudellaan lisätä luottamusta nuoriin. Se, että kokeneempi henkilöstö kertoo omista oppimiskokemuksistaan tai tekemistään virheistä rakentaa turvallista ilmapiiriä nuorelle oppimiseen. Vastaavan suuntaisia näkemyksiä poiki myös viime vuonna strategiatyön tueksi koottu nuorten näkemyksiä työelämästä -raportti.
”Työpaikoilla on tärkeää tarjota selkeää perehdytystä, tukea arjen taidoissa ja kannustavaa ohjausta. Myös luottamuksen ja arvostuksen ilmapiiri edistää nuorten sitoutumista ja kehittymistä työelämässä.”
”Myös työelämän perussäätöjä, kulttuuria ja siitä miten siellä jaksetaan, on hyvä "opettaa". Ei vain oppilaitoksissa vaan ihan työpaikoilla.”
”Työnantajajärjestöillä on tärkeä rooli; nuorten työelämään tutustumis- ja harjoitteluohjelmia pitää kehittää aktiivisesti uusille toimialoille.”
Suuri kiitos siis vielä kerran reagoinneista. Yhdessä tekeminen luo meille merkityksellisyyden tunnetta ja se puolestaan saa meidät ponnistelemaan yhteisten asioiden eteen. Osallisuuden vahvistaminen on tärkeä valinta hyvinvoinnin ja tuottavuuden lisäämiseksi työelämässä.
Uusin strategiakysely käsittelee monimuotoisuutta. Monimuotoisuutta käsittelevään avoimeen kyselyyn pääset vastaamaan 10.10. saakka täällä.
Tutustu käynnissä olevaan työelämän kehittämisstrategia -hankkeeseen.
neuvotteleva virkamies Aleksi Kalenius, opetus- ja kulttuuriministeriö