Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt

Selvitys arvioi keinoja parantaa biokaasuhankkeiden rahoituskelpoisuutta

Työ- ja elinkeinoministeriö
1.7.2021 14.32
Tiedote

Selvitys biokaasualan rahoitusmahdollisuuksien parantamiseksi on julkaistu. Työ- ja elinkeinoministeriö tilasi selvityksen Kansallisen biokaasuohjelman toteuttamisen ja toimeenpano-ohjelman tueksi. Työn toteutti Gaia Consulting Oy ja 4Front Oy.

Kansallisen biokaasuohjelman ja sen toimeenpanosuunnitelman laatinut työryhmä tunnisti tammikuussa 2021 rahoituksen hankkimisen hidasteeksi biokaasun laajamittaiselle tuotannolle ja käytölle. Investoinnit ovat alan toimijoille suuria, ja niistä saatavat tulot realisoituvat merkittävästi myöhemmin kuin itse investoinnin vaatima meno. Usein myös lopputuotteiden matala hintataso johtaa investoinnin pitkään takaisinmaksuaikaan ja heikkoon kannattavuuteen. 

Nyt julkaistussa selvityksessä esitetään ehdotuksia rahoitusmahdollisuuksien parantamiseksi ja kuvataan biokaasualan toimintaympäristö ja hankerahoituksen nykytila. Selvityksessä keskitytään teollisen mittakaavan ja maatilamittakaavan biokaasuhankkeisiin. Se ei käsittele yhdyskuntajätteisiin perustuvia hankkeita. 

Biokaasuala kiinnostava mutta kehittymätön rahoituskohde - kehityshaasteita riittää

Selvityksen mukaan uusiutuvana energialähteenä biokaasu on lähtökohtaisesti kiinnostava rahoituskohde. Rahoittajan näkökulmasta hankkeiden haasteena on se, että kansallinen markkina on Suomessa vielä varsin pieni ja kehittymätön. Biokaasuhankkeiden rahoitusmahdollisuuksien parantaminen täytyy ensisijaisesti aloittaa hankkeiden rahoituskelpoisuuden kehittämisellä. 

Selvityksessä rahoituskelpoisuuden kehittäminen on jaettu kolmeen osa-alueeseen, jotka ovat toimintaympäristö, kannattavuus ja hankeportfoliot. 

Rahoituskelpoisuutta voidaan parantaa kehittämällä toimintaympäristön ennustettavuutta, mukaan lukien sääntelyn kehittäminen sekä panostamalla hankkeiden kannattavuuden parantamiseen. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota lopputuotteiden jalostusarvoon ja kaupallistamiseen sekä toiminnan mittakaavaan. Alan hajanaisuutta ja pientä mittakaavaa voidaan parantaa kokoamalla yksittäisistä hankkeista laajempia hankeportfolioita.

Rahoitusmahdollisuuksia voidaan lisäksi kehittää informaatio-ohjauksella ja instrumenttivalikoimaa laajentamalla. 

Rahoitusmahdollisuuksien kehittämiskohtia ja uusia instrumentteja

Biokaasuhankkeiden rahoitusmahdollisuuksien parantamiseksi selvitys tunnisti sekä nykyisten että uusien rahoitusinstrumenttien kehityskohtia, joita myös valtionhallinto voisi olla edistämässä. 

Kansallisia avustusten informaatio-ohjauksen vahvistaminen sekä hakuprosessien ja -kriteerien yhtenäistäminen selkeyttäisi kokonaisuutta toimijoille. Tämä vahvistaisi erityisesti pienempien toimijoiden hankevalmistelua ja tukisi entistä paremmin laajempia hankekokonaisuuksia sekä toimijoiden välistä yhteistyötä ja skaalaamispotentiaalin vahvistumista. Toimialan kehittyminen tukee myös vähemmän käytettyjen rahoitusinstrumenttien, kuten leasingin ja joukkorahoituksen käyttöä, ja sitä kautta laajentaa rahoittajakuntaa.

Selvityksen mukaan vihreiden lainojen ja joukkovelkakirjalainojen tyyppisen markkinaehtoisen ympäristölainojen kehittäminen myös julkiselle puolelle tukisi biokaasuinvestointien rahoituksen saatavuutta. Mikäli julkinen sektori tarjoaisi instrumentin, jossa esimerkiksi lainan hinta on sidottu rahoitettavan kohteen ympäristöhyötyihin, voisivat biokaasualan hanketoimijat saada rahoitusta edullisemmalla hinnalla. Tämä tukisi hankkeiden kannattavuutta ja konkretisoisi biokaasuhankkeiden ympäristöhyötyjä.

Selvitys katsoo, että tulosperusteinen ympäristörahasto (Environmental Impact Bond, EIB) voidaan toteuttaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteishankkeena. Se mahdollistaisi yksityisen pääoman ohjaamisen biokaasuhankkeisiin yhteiskunnalle tärkeiden ympäristö- ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Selvityksen mukaan rahaston tuottorakenne voisi perustua esim. kasvihuonekaasujen päästövähenemään tai ravinnekierrätykseen. EU-rahoitusinstrumenttien hyödyntämistä näiden instrumenttien kehittämisessä on myös hyvä selvittää. Tämä tukisi Suomen vuoden 2035 ilmastotavoitteiden saavuttamista.

Lisätiedot verkossa:
Selvitys biokaasuhankkeiden rahoitusmahdollisuuksien parantamiseksi

Lisätiedot:    
erityisasiantuntija Harri Haavisto, TEM, puh. 029 504 7059
Senior Advisor Mirka Lummaa, Gaia Consulting Oy, puh. 050 423 3824
 

 
Sivun alkuun