Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt

Selvitys: kaivannaisjätteiden hyödyntämiseen löytyy tahto ja sosiaalinen tilaus

Työ- ja elinkeinoministeriö
1.7.2021 11.52
Tiedote

Kaivosalan toimijat haluavat hyödyntää kaivannaisjätteitä nykyistä paremmin. Sosiaalinen tilaus asialle on vahva, koska alalla on kovat paineet toimia kestävästi ja vastuullisesti. Tämä ilmenee työ- ja elinkeinoministeriön 1.7.2021 julkaisemassa esiselvityksessä, jonka tavoitteena oli kartoittaa kaivannaisjätteiden hyödyntämisen nykytilannetta.

-Kaivannaisjätteet edustavat merkittävää osuutta kaikesta syntyvästä jätteestä. Yrityksillä on halukkuutta hyödyntää jätteitä ja edesauttaa kaivosalan kiertotaloutta. Luonnonvarojen kulutuksen hillitseminen ja kaivannaisjätteiden resurssiviisas hyödyntäminen tarkoittaa myös isoa kilpailuetua suomalaiselle kaivosteollisuudelle kansainvälisillä markkinoilla, painottaa elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Esiselvityksessä tunnistettiin useita innovatiivisia keihäänkärkihankkeita ja koottiin yhteen tietoa kaivannaisjätteiden hyödyntämiseen liittävästä tutkimuksesta. Sivukivien ja varsinkin rikastushiekan hyödyntämistä on tutkittu Suomessa paljon ja erilaisia pilottihankkeita on tehty runsaasti  

Esiselvityksen mukaan kaivannaisjätteiden hyödyntämisen tehostamiseksi kaivataan yhteisen kansallisen tahtotilan muodostamista sekä laajempaa ja paremmin koordinoitua yhteistyötä. Myös kierrätysraaka-aineiden tarjonnan ja kysynnän kohtaamista tulisi tehostaa. Taloudellisin ja lainsäädännöllisin keinoin voitaisiin myös tukea kaivannaisjätteen hyötykäyttöä.

Esiselvitys toteutettiin työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta huhtikuun 2021 aikana. Toteutuksesta vastasi konsulttiyritys Not Innovated Here – Laboratory of Creative Destruction.

Lisätiedot: 
johtava asiantuntija, Jyrki Alkio, TEM, p. 029 504 7103, [email protected]
kaivosylitarkastaja Riikka Aaltonen, TEM, 029 506 4216, [email protected]
 

Sivun alkuun