Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt

Työttömiä työnhakijoita heinäkuussa 322 600

Työ- ja elinkeinoministeriö
24.8.2021 8.03
Tiedote
Työttömät työnhakijat heinäkuussa 322 600.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa ja kuntakokeiluissa oli heinäkuun lopussa yhteensä 322 600 työtöntä työnhakijaa. Se on 64 900 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin, mutta 53 700 enemmän kuin kaksi vuotta sitten heinäkuussa. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 6 400:lla. Työttömistä työnhakijoista oli kuntakokeilujen asiakkaina 166 600 henkilöä. Työttömien työnhakijoiden lukumäärä sisältää myös kokoaikaisesti lomautetut. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Koko maassa oli lomautettuna heinäkuun lopussa 44 400 henkilöä, mikä on 55 600 vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 32 400 henkilöä, mikä on 49 600 vähemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Kesäkuusta kokoaikaisesti lomautettujen määrä väheni 1 700:lla.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 113 900, mikä on 36 200 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 113 400 eli 12 200 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 13 700 vähemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa eli yhteensä 40 300. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-heinäkuussa 58,5 prosenttia, mikä on 4,4 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusien avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin heinäkuun aikana 72 200 eli 25 800 enemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Kaikkiaan heinäkuussa oli avoinna 136 000 työpaikkaa, mikä on 49 300 enemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli heinäkuun lopussa 97 800 henkilöä, mikä on 3 500 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.

Tilastokeskus: Työttömyysaste 7,1 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli heinäkuussa 86 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 74,9 prosenttia, mikä on 2,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 202 000, mikä oli 5 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 7,1 prosenttia eli 0,4 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin.

Tiedote Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen muutoksista vuoden 2021 alusta: https://www.stat.fi/til/tyti/tyti_2020-12-22_uut_001.html

Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot:

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.

Lisätietoja tilastojen eroista: https://tilastokeskus.fi/til/tyti/tyti_2019-09-13_men_001.html
Lisätiedot:
Neuvotteleva virkamies Petri Syvänen, TEM, puh. 029 504 8050

 
Sivun alkuun