Työttömien työnhakijoiden määrä väheni marraskuussa
Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun lopussa yhteensä 271 300 työtöntä työnhakijaa. Se on 57 200 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 1 200:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.
Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 91 800, mikä on 29 700 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 106 100 eli 19 800 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.
Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 8 200 vähemmän kuin edellisen vuoden marraskuussa eli yhteensä 32 000. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-marraskuussa keskimäärin 67,5 prosenttia, mikä on 4,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Uusien avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi
Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin marraskuun aikana 46 000 eli 7 300 enemmän kuin edellisen vuoden marraskuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli marraskuussa avoinna 85 500 työpaikkaa, mikä on 16 500 enemmän kuin vuosi sitten.
Koko maassa oli lomautettuna marraskuun lopussa 20 200 henkilöä, mikä on 11 300 vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 11 900 henkilöä, mikä on 9 400 vähemmän kuin edellisen vuoden marraskuussa.
Työnantajien ennakkoilmoitukset tulevista lomautuksista ovat vähentyneet. Ennakkoilmoitusten mukaan on mahdollista, että 1 500 henkilöä lomautetaan lähitulevaisuudessa, mikä on 14 300 vähemmän kuin vuosi sitten. Tulevien lomautusten määrä nousi lokakuusta marraskuuhun 400:lla.
Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli marraskuun lopussa 127 600 henkilöä, mikä on 1 800 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.
Tilastokeskus: Työttömyysaste 7,1 prosenttia
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli marraskuussa 83 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 70,4 prosenttia, mikä on 2,7 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden marraskuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 190 000, mikä oli 24 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 7,1 prosenttia eli 1,1 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin.
Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot:
Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon ja tulevien lomautusten erillisseurantaan, sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.
TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.
Lisätietoja tilastojen eroista
Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Petri Syvänen, TEM, puh. 029 504 8050
Linkit:
TEM:n Työllisyyskatsaus
Tulevien lomautusten erillisseurannan tiedot
Työnvälitystilaston keskeiset määritelmät
Yksityiskohtaisemmat Työnvälitystilaston tiedot TEM:n ToimialaOnline –tilastokannasta: www2.toimialaonline.fi/ polkua Tilastokanta – Työmarkkinat – Työnvälitystilastot
Tilastokeskuksen ja TEM:n yhteisjulkistus