FI SV

Työryhmä valmistelemaan kevyempää tarkastusta pienille yrityksille tilintarkastuksen sijaan

Työ- ja elinkeinoministeriö 16.11.2018 12.57
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö asettaa lähiaikoina työryhmän valmistelemaan varsinaista tilintarkastusta kevyemmän, lakisääteisen tarkastuksen mahdollisuutta pienille yrityksille. Hallitus on päätynyt lausuntopalautteen vuoksi siihen, ettei se anna eduskunnalle lakiesitystä, joka olisi poistanut tilintarkastusvelvollisuuden mikroyrityksiltä kokonaan.

Kilpailukyvyn kärkitavoitteesta vastaavat ministerit käsittelivät asiaa 16.11.2018.

– Esitystä tilintarkastusrajojen korottamiseksi on sekä kannatettu että vastustettu. Esitystä ei ole perusteltua viedä sellaisenaan eteenpäin, sillä vastustamisen takana on aiheellisia huolia. Nykytila on kuitenkin huono, sillä perinteinen tilintarkastus on usein ylimitoitettu pienille yrityksille. Tarvitsemme työryhmän selvittämään kevyempää tarkastusta, jollaista on eri muodoissa otettu käyttöön useassa EU-maassa, lakihankkeesta vastaava työministeri Jari Lindström kommentoi.

Virkamiehistä ja etujärjestöjen edustajista koostuva työryhmä saa tehtäväkseen selvittää tilintarkastajan tekemän kevyemmän tarkastuksen mahdollisuutta varsinaisen tilintarkastuksen sijaan, mutta myös tarkistaa nykyisiä rajoja velvollisuudelle valita tilintarkastaja. Lisäksi sen tulee ottaa huomioon sääntelyn vaikutukset harmaaseen talouteen sekä vuonna 2007 tilintarkastuslakiin tehtyjen muutosten vaikutukset. Vuonna 2007 ns. maallikkotilintarkastuksesta luovuttiin, mutta velvollisuus auktorisoidun tilintarkastajan käytölle asetettiin entistä paljon pienemmille yrityksille.  

Tavoitteena keventää pienten yritysten velvoitteita

Työ- ja elinkeinoministeriön valmisteleman tilintarkastuslain muutosesityksen tavoitteena oli keventää yritysten lakisääteisiä velvoitteita ja vähentää kustannuksia. Suomella on tällä hetkellä kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen matalat tilintarkastusrajat, jotka ovat osoittautuneet ongelmallisiksi kansainvälisesti yhä tiukentuvan tilintarkastussääntelyn vuoksi.

Hallituksen esitysluonnos oli lausuntokierroksella syyskuussa. Kriittisimmän lausuntopalautteen mukaan lakimuutos vaarantaisi muun muassa harmaan talouden torjuntatyötä ja taloudellisen raportoinnin luotettavuutta.  Moni lausunnonantajista esitti kuitenkin kannattavansa kevyemmän tarkastusmuodon selvittämistä mikro- tai pienyrityksille.

Mikroyritys on kirjanpitovelvollinen, jolla sekä päättyneellä että sitä välittömästi edeltäneellä tilikaudella ylittyy enintään yksi seuraavista kolmesta raja-arvosta tilinpäätöspäivänä: 1) taseen loppusumma 350 000 euroa, 2) liikevaihto 700 000 euroa tai 3) tilikauden aikana palveluksessa keskimäärin kymmenen henkilöä.

Lisätietoja lausunnoilla olleesta lakihankkeesta: https://tem.fi/hankesivu?tunnus=TEM031:00/2016   

Lisätiedot:

työministerin erityisavustaja Jami N. Arvola, puh. 050 4471 255
osastopäällikkö Antti Neimala, puh. 029 504 7039