Yritystukien virkamiesselvitys hyvä pohja budjettiriiheen tähtäävälle jatkotyölle
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti lokakuussa 2016 teettää virkamiesselvityksen yritystuista ja niiden vaikutuksista talouskasvuun. Lisäksi pyydettiin arvioita yritystukien uudelleen kohdentamisen mahdollisuuksista.
Työ- ja elinkeinoministeriössä virkatyönä tehty selvitys on julkaistu verkossa osoitteessa www.tem.fi/julkaisut. Työn aikana selvitystä ovat kommentoineet valtiovarainministeriön ja valtioneuvoston kanslian asiantuntijat yleisesti, sekä ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö omien yritystukiensa osalta.
Selvityksessä mukana olevien yritystukien kokonaismäärä on noin 4 miljardia euroa vuonna 2017. Suorien tukien määrä on noin 1,1 miljardia ja verotukien määrä noin 2,9 miljardia euroa. Tukikokonaisuuksista selvityksessä eivät ole mukana EU-osarahoitteiset tuet, EU:n yhteisen maatalouspolitiikan piiriin kuuluvat tuet eivätkä alennetut alv-kannat.
Selvityksen mukaan yritystukijärjestelmän painopistettä tulisi siirtää yrityssektorin pitkän aikavälin tuottavuutta edistävien suorien tukien suuntaan ja vähentää verotukia. Tukien tulisi kannustaa yrityksiä kehittämään uutta osaamista ja ottamaan käyttöön edistyksellisimpiä tuotantotapoja ja -välineitä. Muutokset tulisi toteuttaa asteittain pitkällä aikavälillä, jotta yritykset kykenevät ennakoimaan niiden vaikutukset toiminnassaan.
Selvityksessä ei pystytty ottamaan huomioon yksittäisten tukien poistamisesta mahdollisesti aiheutuvia yritysten käyttäytymismuutoksia. Yritysten käyttäytymiseen vaikuttaa myös muiden maiden tukijärjestelmät. Selvityksen puitteissa ei ole ollut mahdollista käydä läpi kansainvälistä kilpailutilannetta ja toimintaympäristöä kullakin toimialalla. Yritystuilla voi olla myös muita yhteiskunnallisia tavoitteita, mutta tässä selvityksessä ei ole arvioitu tukien vaikuttavuutta näiden muiden tavoitteiden näkökulmasta,
Virkamiesten mukaan jatkoselvityksiä on syytä tehdä erityisesti yritystukien vaikuttavuudesta. Olisi myös hyvä tarkastella yhteisöverotuksen erilaisten varausten tarkoituksenmukaisuutta nykyisessä toimintaympäristössä. Kokonaisuudessaan yritystukien kokonaistarkastelu olisi hyvä tuoda säännöllisin väliajoin hallituksen tarkasteltavaksi, tukien vaikuttavuuden ja tarpeellisuuden arvioimiseksi.
Jatkoarviointi tehdään syksyn budjettiriihen käyttöön
Hallituksen 28.4. julkaiseman päätöksen mukaan hallitus arvioi valtion yritystukien kokonaisuuden virkamiesselvityksen työn pohjalta. Tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva yritystukien vaikutuksista sekä arvioida tarve niiden suuntaamisesta elinkeinoelämää uudistavampaan suuntaan. Arvioinnin tulokset ovat käytössä budjettiriiheen syksyllä 2017.
Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Anne Rothovius, TEM, puh. 029 506 3532
osastopäällikkö Ilona Lundström, TEM, puh. 046 920 2344