Energiatuki kohdistetaan entistä enemmän uuden teknologian hankkeisiin
Valtioneuvosto hyväksyi 28.12.2017 asetuksen energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuosina 2018–2022. Tuen tavoitteena on edelleen edistää etenkin uusiutuvan energian tuotantoa, energiansäästöä ja energiatehokkuutta. Jatkossa tukea on tarkoitus kohdistaa entistä enemmän uuden teknologian hankkeisiin. Vuodelle 2018 tuen myöntövaltuutta on 55 miljoonaa euroa.
Energiatukia myönnettäessä uuden teknologian hankkeet ovat aikaisemminkin olleet etusijalla, mutta myös tavanomaisen teknologian hankkeita on tuettu. Vuosittain käytettävissä ollut myöntövaltuus ei ole mahdollistanut tuen myöntämistä kaikille toteuttamiskelpoisille hankkeille. Jatkossa tavanomaisen teknologian hankkeiden tukitarvetta harkittaisiin entistä tarkemmin. Etusijalla olisivat hyvinvalmistellut hankkeet ja huolellisesti laaditut tukihakemukset. Tämä koskee erityisesti suurempia hankkeita.
Uudella teknologialla tarkoitetaan sellaisia uudenlaisia ratkaisuja, joita ei ole Suomessa laajasti kokeiltu. Tyypillisesti kyse on ensimmäisestä tai ensimmäisistä demonstraatiolaitoksista. Uuden teknologian käyttöönottoon liittyy yleensä vastaavaan tavanomaisen teknologian hankkeeseen nähden ylimääräisiä kustannuksia tai riskejä. Uuden teknologian ratkaisut ovat keskeisiä pitkän aikavälin energia- ja ilmastotavoitteiden kannalta.
Lisäksi energiatuella pyritään jatkossakin edistämään energiatehokkuussopimuksiin liittyviä investointeja sekä päästökaupan ulkopuolisia hajautettuun energiantuotantoon ja liikenteen uusiutuviin polttoaineisiin liittyviä investointeja.
Jatkossa tuettavan hankkeen voi aloittaa vasta tukipäätöksen jälkeen
Uuden asetuksen keskeisin muutos on, että jatkossa myönteinen tukipäätös edellyttää, että hanketta ei ole aloitettu ennen tukipäätöstä. Aiemmin hankkeen on voinut aloittaa omalla riskillä sen jälkeen, kun hakemus oli jätetty. Muutoksen taustalla on tavoite kohdistaa energiatuki entistä tarkemmin sellaisiin hankkeisiin, joiden käynnistymiseen tuella on ratkaiseva vaikutus. Samalla pyritään parantamaan hakemusten laatua ja siten tehostamaan tukikäsittelyä.
Käsittelyvastuuta on siirretty työ- ja elinkeinoministeriöltä Tekesille (1.1.2018 alkaen Innovaatiorahoituskeskus Business Finland) siten, että jatkossa pienet, enintään miljoonan euron, uuden teknologian investointihankkeet käsitellään Innovaatiorahoituskeskuksessa. Suuret ja energiapoliittisesti merkittävimmät hankkeet käsitellään jatkossakin työ- ja elinkeinoministeriössä.
Myös tukilinjauksiin on tehty muutoksia. Ohjeelliset tukiprosentit säilyvät vuoden 2017 tasolla, mutta erityisesti investointien osalta tukikelpoisia kohteita on tarkennettu ja ratkaisukäytäntöä täsmennetty. Vuoden 2018 tukilinjaukset julkaistaan ministeriön sivustolla tammikuun alussa.
Asetusmuutoksella vaikutuksia vain uusien tukihakemusten käsittelyyn
Tällä hetkellä tukikäsittelyssä on poikkeuksellisen paljon hakemuksia. Hakemuksia jätettiin vuoden loppupuoliskolla huomattava määrä. Lisäksi hakemusten puutteellisuus hidastaa tukikäsittelyä. Tavoitteena on ruuhkan purun jälkeen päästä keskimäärin alle kahden kuukauden käsittelyaikaan.
Vuoden vaihteessa voimaan tuleva asetus vaikuttaa energiatukihakemusten käsittelyyn lähinnä uusien tukihakemusten osalta.
Jos tukipäätös on tehty jo aikaisemmin, asiassa ei tapahdu muutoksia. Tuen saaja asioi jatkossakin sen viranomaisen kanssa, joka tukipäätöksen on tehnyt. ELY-keskuksissa tehtyjen päätösten osalta maksatushakemukset toimitetaan KEHA-keskukseen.
Jos tukihakemus on jätetty ennen vuodenvaihdetta (1.1.2018), tukihakemus käsitellään kokonaisuudessaan vuonna 2017 voimassa olleen valtioneuvoston asetuksen (VNA 1063/2012) ja vuoden 2017 tukilinjausten mukaisesti.
Jos tukihakemus jätetään vuodenvaihteen jälkeen, tukihakemuksiin sovelletaan uutta, 1.1.2018 voimaan tulevaa valtioneuvoston asetusta ja vuoden 2018 tukilinjauksia. Kaikki uudet tukihakemukset jätetään Tekesin asiointipalvelun www.tekes.fi/asiointi/ kautta.
Valtioneuvoston asetus energiatuen yleisistä ehdoista 2018-2022 löytyy osoitteesta tem.fi/paatokset
Lisätiedot verkossa:
TEM: tem.fi/energiatuki
Tekes (1.1.2018 alkaen Innovaatiorahoituskeskus Business Finland): www.tekes.fi/rahoitus/pk-yritys/energiatuki/
Lisätiedot:
hallitusneuvos Anja Liukko, TEM, puh. 029 506 2078 (28. ja 29.12.2017)
ylitarkastaja Pekka Grönlund, TEM, puh. 029 506 4815 (2.1.2018 alkaen)
erityisasiantuntija Kati Veijonen, TEM, puh. 029 50 47170