Hyppää sisältöön

Kysely itäisen Suomen elinvoiman vahvistamiseksi käynnistynyt

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 23.6.2022 12.10
Tiedote

Valtiosihteerityöryhmä on käynnistänyt kyselyn Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan vaikutuksista itäiseen Suomeen ja toimista, joilla alueen elinvoimaa voidaan lisätä. Kysely toteutetaan osana valtiosihteerityöryhmän selvitystä itäisen Suomen elinvoiman vahvistamiseksi.

Työ- ja elinkeinoministeriö asetti valtiosihteerityöryhmän 2.6.2022 varautumisen ministerityöryhmän linjauksen mukaisesti. Valtiosihteerityöryhmä selvittää ja valmistelee 16.8. mennessä ehdotukset itäisen Suomen elinvoimaa vahvistavista toimenpiteistä ja siitä, miten lähialueyhteistyön rahoitusta tullaan käyttämään.

”Kuulemme laajasti eri sidosryhmien näkemyksiä ja ehdotuksia itäisen Suomen elinvoiman vahvistamiseksi. Kysely on keskeinen osa pohjatyötämme”, valtiosihteerityöryhmän puheenjohtaja Ann-Mari Kemell sanoo.

Kyselyllä kartoitetaan näkemyksiä itäisen Suomen aluetalouden muutoksista ja ehdotuksia elinvoiman lisäämiseksi

Venäjän Ukrainassa aloittamasta sodasta aiheutuvien ongelmien arvioidaan olevan monin osin vasta edessäpäin ja niihin liittyy epävarmuutta esimerkiksi laajuuden osalta. Ensivaiheessa suoria vaikutuksia näyttäisi kohdistuvan itäiseen Suomeen, mutta myös muilla alueilla on eri asteisia vaikutuksia nähtävissä.

Kyselyssä pyydetään vastauksia erityisesti seuraaviin kysymyksiin:

  1. Mitkä ovat merkittävimmät muutokset toimintaympäristössäsi sodan alkamisen jälkeen? (Mikäli mahdollista perustele esim. tilastotiedoin ja tutkimusten valossa.)
  2. Mistä löytyvät itäisen Suomen uudet elinvoiman lähteet?
  3. Esittele kolme vaikuttavinta ratkaisua perusteluineen itäisen Suomen elinvoiman lisäämiseksi.

Vastaukset pyydetään antamaan viimeistään 21.7.2022 Lausuntopalvelu.fi:n kautta. Jos vastauksen toimittaminen Lausuntopalvelu.fi-sivuston kautta ei onnistu, sen voi toimittaa myös työ- ja elinkeinoministeriön kirjaamoon osoitteeseen [email protected] Vastauksissa pyydetään käyttämään viitteenä diaarinumeroa VN/16546/2022.

Lisätiedot:
teollisuusneuvos Marjukka Aarnio, TEM, p. 0295 047 150
erityisasiantuntija Helinä Yli-Knuutila, TEM, p. 0295 047 146

 
Sivun alkuun