Lausuntokierros käynnistyy: muutoksia kansainvälisten opiskelijoiden perheenyhdistämiseen
Hallitus puuttuu kansainvälisten opiskelijoiden toimeentulovaikeuksiin. Lausuntokierroksella olevat muutokset koskevat kansainvälisen opiskelijan perheenyhdistämistä, toimeentuloedellytystä sekä kielitaidon varmistamista.
Tilastojen ja jälkivalvontatietojen mukaan suurimmalla osalla Suomessa opiskelevista kansainvälisistä opiskelijoista opinnot etenevät ja maassa oleskelu sujuu ilman merkittäviä haasteita. Viranomaiset ovat kuitenkin havainneet osalla haasteita muun muassa toimeentulossa.
”Suomeen saapuvien kansainvälisten opiskelijoiden määrä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Samalla on kuitenkin varmistettava, että opiskelijoiden maahanmuutto on kestävää. Nyt ehdotetuilla muutoksilla ehkäisemme opiskelijoiden ja heidän perheidensä joutumista haavoittuvaan asemaan ja varmistamme, että Suomessa pärjätään”, työministeri Matias Marttinen sanoo.
Opiskelijoilla on oltava realistinen kuva Suomen elintasosta
Opiskelijoiden kohtaamien haasteiden taustalla on usein ulkomaisten koulutusagenttien harhaanjohtava mainonta esimerkiksi työllistymismahdollisuuksista sekä velkaantuminen kalliista välitysmaksuista.
Jatkossa opiskelijan perhe voisi hakea oleskelulupaa Suomeen vasta sitten, kun opiskelija on ollut Suomessa vuoden. Näin opiskelija voisi saada realistisen kuvan siitä, miten perheen kanssa Suomessa voi tulla taloudellisesti toimeen. Nykyään perheenjäsenet voivat hakea lupaa samaan aikaan opiskelijan kanssa.
Toimeentuloedellytystä selkeytettäisiin ja vaaditun toimeentulon euromäärä määritettäisiin jatkossa laissa ja säädettäisiin valtioneuvoston asetuksessa. Tämä selkeyttäisi toimeentulon selvittämistä lupaharkinnassa ja varmistaisi, että opiskelijoilla on realistisempi kuva elinkustannuksista Suomessa. Nykyään toimeentulovaatimuksen tasosta määrätään Maahanmuuttoviraston ohjeella.
Riittävä kielitaito varmistettaisiin jatkossa ennen maahantuloa
Osan opiskelijoista on havaittu osaavan englantia tai muuta opiskelukieltä heikosti, mikä hankaloittaa opinnoista suoriutumista. Osa opiskelijoista on myös hyödyntänyt opiskelijan oleskelulupaa pääasiallisena tarkoituksenaan päästä Suomen työmarkkinoille.
Opiskelijan oleskelulupaan lisättäisiin kielitaitoedellytys. Se helpottaisi oleskeluluvan epäämistä kielitaidon puuttuessa, mutta ei aiheuttaisi lisätaakkaa kielitaitoisille hakijoille tai oppilaitoksille.
Toisen asteen opiskelijoihin ja kaikkiin opiskelijan perheenjäseniin sovellettaisiin jatkossa ulkomaalaislain hakemusten hylkäysperusteita. Tällöin riskejä haavoittuvaan asemaan joutumisesta ja maahantulosäännösten kiertämisestä voidaan torjua kattavammin jo lupakäsittelyssä.
Esitys on lausuntokierroksella 18.5.–29.6.2026. Hallituksen on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle kevätistuntokaudella 2026. Perheenjäseniä ja toimeentuloa koskevat muutokset tulisivat voimaan keväällä 2027. Loput muutoksista tulisivat voimaan loppuvuodesta 2027.
Muutoksia myös toimeentulotukeen turvautumiseen
Hallitus antoi 30.4.2026 eduskunnalle esityksen, jolla vahvistettaisiin opiskelijan toimeentulotukeen turvautumisen valvontaa. Jatkossa ulkomaalaisen opiskelijan oleskelulupa voitaisiin nykyistä suoraviivaisemmin perua, jos opiskelija ei tule Suomessa toimeen ja turvautuu toimeentulotukeen Suomessa.
Lisätiedot:
hallitusneuvos Jarmo Tiukkanen, TEM, p. 0295 047 355
työministerin erityisavustaja Teresa Salminen, p. 0295 047 318 (kysymykset ministerille)
Lisätietoa muutoksista kansainvälisille opiskelijoille
Lisätietoa muutoksista toimeentulotukeen turvautumiseen