NordFuel Oy:n Haapaveden biojalostamohankkeelle 24,5 miljoonaa euroa uusiutuvan energian suurten demohankkeiden investointitukea
Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi 15.6.2020 NordFuel Oy:n biojalostamohankkeelle 24,5 miljoonaa euroa investointitukea Haapavedelle rakennettavaa biojalostamoa varten. Raha-asiainvaliokunta puolsi päätöstä 11.6.2020. Tuki kohdistuu uuteen teknologiaan eli etenkin bioetanolilaitoksen ja biokaasulaitoksen investointikustannuksiin.
Valmistuttuaan laitos tuottaa bioetanolia liikennekäyttöön arviolta 83 milj. litraa vuodessa. Lisäksi biojalostamo tuottaa biokaasua arviolta 250 gigawattituntia vuodessa. Tuotettua biokaasua voidaan käyttää joko sähkön- ja lämmöntuotannossa tai liikennekäytössä biometaanina. Tuotettu bioetanoli ja biokaasu vähentävät CO2-päästöjä arviolta vähintään 175 000 tonnia vuodessa. Tuen kohteena oleva biojalostamo ja sen yhteyteen rakennettava energiantuotantolaitos tulevat käyttämään ainoastaan uusiutuvia energialähteitä.
– Haapaveden biojalostamohanke edistää kansallista tavoitetta liikenteen biopolttoaineiden osuuden kasvattamiseksi sekä hallituksen ajamaa siirtymistä kohti hiilineutraalia energiajärjestelmää ja fossiilivapaata yhteiskuntaa, toteaa tukipäätöksen allekirjoittanut elinkeinoministeri Mika Lintilä.
NordFuelin hanke on ensimmäinen suomalainen suuren mittakaavan laitos, joka tuottaa bioetanolia ja biokaasua puutähteistä. Laitos tuottaa valmistuttuaan bioetanolia, biokaasua ja ligniiniä puuraaka-aineista, jotka koostuvat lähialueilta saatavasta metsätähde-, kokopuu-, ranka- ja sahahakkeesta sekä sahanpurusta.
Nyt tehty tukipäätös on jatkoa TEM:n joulukuussa tekemille päätöksille, joissa uusiutuvan energian suurten demonstraatiohankkeiden investointitukea myönnettiin Helen Oy:n, Lounavoima Oy:n ja Adven Oy:n hankkeille yhteensä vähän yli 13,4 miljoonaa euroa (TEM tiedote 20.12.2019). Näiden neljän päätöksen myötä vuoden 2019 energiatukivaltuudesta suurille demohankkeille varatusta 40 miljoonan euron määrärahasta on käytetty noin 38 miljoonaa euroa.
Suurten demonstraatiohankkeiden investointituki on tarkoitettu investointikustannuksiltaan yli viiden miljoonan euron hankkeille, jotka tarjoavat tulevaisuuden energiaratkaisuja vuoteen 2030 tähtäävien kansallisten ja EU:n ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamiseksi. Tavoitteena on myös edistää uuteen energiateknologiaan perustuvia kansallisesti ja kansainvälisesti monistettavia ratkaisuja.
Suurten demonstraatiolaitosten investointituen myöntäminen perustuu kokonaisharkintaan ja hankkeiden väliseen vertailuun, jossa arvioidaan erityisesti hankkeeseen sisältyvän teknologian uutuusarvoa. Arvioinnissa otetaan huomioon myös hankkeen toteutettavuus, tuotettava energiamäärä, kustannustehokkuus ja muut vaikutukset.
Lisätiedot:
teollisuusneuvos Pekka Grönlund, TEM, puh. 029 506 4815
erityisasiantuntija Tuula Savola, TEM, puh. 029 504 7133
projektijohtaja Timo Strengell, puh. 040 738 4860 (NordFuelin hanke)