Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt

Valtion ydinjätehuoltorahaston sijoitustoiminta monipuolisemmaksi

Työ- ja elinkeinoministeriö
25.3.2021 13.45
Tiedote
Paperipino

Valtioneuvosto lähetti 25.3.2021 Tasavallan presidentin vahvistettavaksi lakimuutokset, joilla uudistetaan ydinjätehuollon kustannuksiin varautumista koskevaa sääntelyä. Valtion ydinjätehuoltorahaston (VYR) hallinnoimien varojen sijoitustoimintaa monipuolistetaan ja siitä tulee nykyistä pitkäjänteisempää.

Muutokset tehtiin ydinenergialakiin, Finanssivalvonnasta annettua lakiin ja Finanssivalvonnan valvontamaksusta annettuun lakiin. Lakimuutokset tulevat voimaan 1.5.2021.

VYR on valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, jolla on ydinenergialaissa säädetty tarkkarajainen tehtävä ja tarkoitus: varautuminen ydinjätehuollon kustannuksiin. 1980-luvun lopussa perustettuun rahastoon kerrytetään vuosittain jätehuoltovelvollisilta (Fortum Power and Heath Oy ja Teollisuuden Voima Oyj) maksuja siten, että rahastossa on riittävästi varoja ydinjätehuollon arvioituihin kustannuksiin. Rahastossa oli vuoden 2020 lopussa varoja yli 2,6 miljardia euroa. Lisäksi rahastossa on VTT Oy:n käytöstä poistetun tutkimusreaktorin vuoksi noin 23 miljoonaa euroa.

Ydinenergialain muutoksella huolehditaan VYR:n varojen arvon säilymisestä ja samalla niiden riittävyydestä ydinjätehuollon kustannuksiin varautumisessa. Uudistuksella mahdollistetaan sijoitusten nykyistä parempi tuotto riskinottoa maltillisesti lisäämällä. Uudistuksessa on myös varmistettu varojen riittävyys säätämällä riskienhallinnasta. Sääntelyn uudistaminen oli tarpeen, jotta sijoitustoiminnassa voidaan hyödyntää rahoitusmarkkinoilla ja finanssialalla tapahtunutta kehitystä. Aikaisempaa suurempi sijoitusriski mahdollistaa rahaston paremman tuoton pitkällä aikavälillä.

Jätehuoltovelvolliset tai näiden omistajat saavat edelleen takaisinlainata rahastoon tallettamiaan varoja. Tämä osuus on jatkossa 60 prosenttia nykyisen 75 prosentin sijaan. Laina-aika pitenee kolmeen vuoteen, kun se nyt on vuosi. Suomen valtion velkasitoumuksiin on sijoitettava vähintään 20 %. Myös osakkeisiin ja muihin sijoituksiin on käytettävissä vähintään 20 %. Muiden sijoitusten osuus ja Suomen valtion velkasitoumuksiin sijoitettu osuus voi myös olla suurempi, jos jätehuoltovelvolliset eivät käytä takaisinlainausoikeuttaan täysimääräisesti.

VYR:n hallintomalli ja organisointi uudistetaan. Näihin liittyvä sääntely nostetaan lakitasolle perustuslain 119 §:ssä edellytetyllä tavalla. VYR on edelleen valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, joka on työ- ja elinkeinoministeriön alainen ja hallinnoima.

Ydinturvallisuuteen ja ydinjätehuoltoon liittyviin tutkimuksiin myönnettäviä avustuksia koskevat järjestelmät yhdistetään. Ydinlaitosten haltijoilta ja jätehuoltovelvollisilta kerättävät maksut määräytyvät vuosina 2023–2025 kuten nykyisin, mutta vuosina 2026–2032 ne alenevat jonkin verran. Avustuksia varten kerättävien maksujen määrä oli vuonna 2020 yhteensä noin 12,2 miljoonaa euroa ja vuonna 2026 se olisi arvion mukaan noin 8,2 miljoonaa euroa.

Lisätiedot:
teollisuusneuvos Liisa Heikinheimo, TEM, puh. 029 504 7035
hallitusneuvos Anja Liukko, TEM, puh. 029 506 2078

 
Sivun alkuun