Elinvoimakeskusten toimeenpanohanke valmistelee 10 uuden alueellisen elinvoimakeskuksen perustamista nykyisen 15 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen eli ELY-keskuksen pohjalta.
Elinvoimakeskukset aloittavat henkilö-, yritys- ja yhteisöasiakkaiden sekä muiden viranomaisten palvelemisen vuoden 2026 alussa kaikissa maakunnissa. Uudistusta koskevan hallituksen lakiesityksen hyväksyivät sekä eduskunta täysistunnossaan 18. kesäkuuta että tasavallan presidentti 27. kesäkuuta. Lakiesityksen hyväksymisen jälkeen alkoi ylijohtajien rekrytointi. Uusien alueellisten elinvoimakeskusten toimeenpanon valmistelu jatkuu vuoden 2025 aikana.
Elinvoimakeskusten perustaminen on osa Petteri Orpon hallitusohjelmaan kuuluvaa valtion aluehallinnon uudistusta, jolla turvataan kattavat aluehallinnon palvelut koko Suomessa. Elinvoimakeskusten toiminta perustuu monialaisuuteen, ja tavoitteena on vahvistaa valtion aluehallinnon kehittämis- ja rahoitustoimintaa sekä elinvoimakeskuksissa että alueellisessa kumppanuusyhteistyössä.
Elinvoimakeskusten tehtävät
Elinvoimakeskukset huolehtivat monipuolisista tehtävistä, jotka liittyvät elinkeinoihin, työllisyyteen, osaamiseen ja kulttuuriin, maahanmuuttoon ja kotoutumiseen, maatalouteen ja maaseudun kehittämiseen, liikenteeseen ja tienpitoon, alueidenkäytön edistämiseen, vesitalouteen, luonnon monimuotoisuuden ja vesien ja meren hyvän tilan ja ilmastotyön edistämiseen, kalatalouteen sekä EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman toimeenpanoon ja Euroopan maatalouden tukirahaston ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston tehtäviin.
Elinvoimakeskukset hoitavat jatkossa valtaosan nykyisten ELY-keskusten tehtävistä. ELY-keskusten nykyisistä tehtävistä lupiin ja valvontaan liittyvät ympäristötehtävät siirretään toimeenpanovaiheessa olevaan Lupa- ja valvontavirastoon. ELY-keskusten julkisen henkilöliikenteen tehtävät siirtyvät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin.
Uudistus mahdollistaa elinvoimakeskusten erikoistumisen ja keskinäisen työnjaon.
Elinvoimakeskusten toimipaikat
Elinvoimakeskuksilla on päätoimipaikka tai toimipaikka kaikissa maakunnissa.
Laki elinvoimakeskuksista sekä Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksesta
Laki elinvoimakeskuksista sekä Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksesta on annettu 27. kesäkuuta 2025. Se julkaistiin Finlexissa 11. heinäkuuta.
Elinvoimakeskuksen toimeenpanohanke järjesti sidosryhmätilaisuuden 14. toukokuuta. Tilaisuuteen oli kutsuttu lähes 1 000 osallistujaa saamaan tietoa Elinvoimakeskusten valmistelusta ja antamaan näkemyksiään valmistelun tueksi.
Päivi Blinnikka, Hankejohtaja työ- ja elinkeinoministeriö, Alueet ja kasvupalvelut AKO, Elinkeino ja aluehallinto EKA Puhelin:0295047311Sähköpostiosoite:etunimi.ke.sukunimi@gov.fi