Liikennealan kestävän kasvun ohjelma
Liikennealan kestävän kasvun ohjelma
Liikennealan kestävän kasvun ohjelma
TEM096:00/2018 Kehittäminen
Liikennealan kestävän kasvun ohjelma 2021-2023 on päivitys Liikennealan kansalliselle kasvuohjelmalle. Ohjelman tavoitteena on toimialan investointien ja kansainvälisen kasvun edistäminen ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävillä ratkaisuilla.
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero TEM096:00/2018
Asianumerot VN/8608/2019
Asettaja työ- ja elinkeinoministeriö
Toimikausi/aikataulu 1.1.2018 – 31.12.2023
Asettamispäivä
Toteuttaa hallitusohjelman tavoitteita
Sipilä
Digitalisaatio, kokeilut ja normien purkaminen
Kärkihankkeet Rakennetaan digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristö
Toimenpiteet Rakennetaan liikenteen digitaalisten palveluiden kasvuympäristö
Tavoitteet ja tuotokset
Ohjelman kaikilla toimenpiteillä pyritään edistämään sellaisen osaamisen ja ratkaisujen kehittämistä yrityksissä, joilla kyetään ratkomaan ilmastonmuutoksen, luontokadon ja kaupungistumisen aiheuttamia haasteita Suomessa ja kansainvälisillä markkinoilla. Liikennealan kestävän kasvun ohjelma kannustaa yksityisen ja julkisen sektorin toimijoita entistä tiiviimpään yhteistyöhön. Ohjelman tavoitteena on synnyttää Suomeen liikennealan kansainvälisiä liiketoimintaekosysteemejä ja 10 000 työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä.
Lähtökohdat
Liikenneala on merkittävien muutosten keskellä, joiden keskeisinä ajureina toimivat kaupungistuminen, päästövähennystavoitteet, alan innovaatiot ja teknologinen kehitys sekä yritysten markkinamahdollisuudet globaaleille markkinoille.
Lisätietoja
- Liikennealan kestävän kasvun ohjelma 2021-2023Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
- Future Mobility FinlandLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
- Liikennealan mittaristo ja tilannekuvaLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
- Liikennealan pelikirjaLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
Ohjelmaan on luotu yhteinen tavoitetila ja tulevaisuuskuva vuoteen 2030, kuvattu alan osaaminen ja toimintaympäristö, määritelty toimenpiteet lähivuosille sekä organisoitu ohjelman täytäntöönpano ja seuranta.
Ohjelma sisältää kymmenen strategista toimenpidettä seuraaviin kokonaisuuksiin:
I. Toimintaympäristö kestävälle kasvulle
II. Skaalautuvia kestäviä ratkaisuja vientimarkkinoille
III. Jatkuva ekosysteeminen yhteistyö
Kaikki toimenpiteet tähtäävät toimialan osaamisen ja yhteistyön systemaattiseen kehittämiseen sekä ekosysteemisellä työllä hyötyjen saavuttamiseen. Keskeisinä työkaluina ovat digitalisaation laaja keinovalikoima, fossiilittomat käyttövoimat kaikissa liikkumisen ja kuljettamisen muodoissa sekä erilaiset sektorirajat ylittävät tuote- ja palveluinnovaatiot.
Kesäkuussa 2021 laadittu kestävän kasvun ohjelma edistää liikenteen toimialan kestäviin ratkaisuihin perustuvaa yritysvetoista innovaatiokehitystä, kansainvälistymistä ja kasvua. Ohjelmaa valmistelleessa ohjausryhmässä on ollut mukana edustajia eri ministeriöistä, kaupungeista, virastoista, tutkimuslaitoksista ja yrityksistä. Liikennealan kestävän kasvun ohjelman toimeenpanon seurantaa varten on asetettu ohjausryhmä, jossa on edustajia valtiolta, kaupungeista, yrityksistä ja tutkimussektorilta. Ohjausryhmä seuraa ohjelmassa kuvattujen toimenpiteiden edistymistä ja päättää mahdollisista uusista, täydentävistä toimenpiteistä.
Lausuntomenettely
-
20.4.2021 Työ- ja elinkeinoministeriö
20201228_VN-10156-2019_44940.pdf Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
8.1.2021 Liikenteen tutkimuskeskus Verne
20201229_VN-10156-2019_85279.pdf Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
8.1.2021 Tampereen kaupunki (1)
SAK ry:n lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
8.1.2021 Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
VR Groupin lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
8.1.2021 VR Group Oy
20201231_VN-10156-2019_49232.pdf Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
8.1.2021 Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Suomen luonnonsuojeluliiton lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
8.1.2021 Suomen luonnonsuojeluliitto ry (1)
-
8.1.2021 Helsingin kaupunki
Metsäteho Oy:n lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
8.1.2021 Metsäteho Oy
Maanmittauslaitoksen lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
8.1.2021 Maanmittauslaitos
Sähköinen liikenne ry:n lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
8.1.2021 Sähköinen liikenne ry
-
8.1.2021 Turun kaupunki
Traffic Management Finland Oy:n lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
8.1.2021 Traffic Management Finland Oy
Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
23.12.2020 Suomen Biokierto ja Biokaasu ry
-
22.12.2020 Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y.
Traficomin lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
22.12.2020 Liikenne- ja viestintävirasto Traficom
ITS Finland ry:n lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
22.12.2020 ITS Finland ry
Motiva Oy:n lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
22.12.2020 Motiva Oy
Meriteollisuus ry:n lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
22.12.2020 Meriteollisuus ry
Logistiikkayritysten Liitto ry:n lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
22.12.2020 Logistiikkayritysten Liitto Ry
Lahden kaupungin lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
22.12.2020 Lahden kaupunki
-
21.12.2020 Valtiovarainministeriö
-
21.12.2020 Opetus- ja kulttuuriministeriö
Suomen kuntaliitto ry:n lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
21.12.2020 Suomen Kuntaliitto ry
Suomen Taksiiitto ry:n lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
21.12.2020 Suomen Taksiliitto ry
Business Finland Oy:n lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
18.12.2020 Business Finland Oy
Oulun kaupungin lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
17.12.2020 Oulun kaupunki
-
17.12.2020 Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry
Oulun yliopiston lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
14.12.2020 Oulun yliopisto
Ilmatieteen laitoksen lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
11.12.2020 Ilmatieteen laitos
Espoon kaupungin lausunto ( ei lausuttavaa)
9.12.2020 Espoon kaupunki (1)
Etlan lausunto ( ei lausuttavaa)
1.12.2020 ETLA Elinkeinoelämän tutkimuslaitos
Päätös jatkoajasta, hankemuutoksesta tai hankekokoonpanon muuttamisesta
-
2.9.2021 Työ- ja elinkeinoministeriö
Muut asiakirjat ja muistiot
-
11.12.2023 Kimmo Ylisiurunen
Liikennealan kestävän kasvun ohjelman ohjausryhmän 8.12.2023 pidetyn 22. kokouksen pöytäkirja.
-
13.10.2023 Kimmo Ylisiurunen
Liikennealan kestävän kasvun ohjelman 3.10.2023 pidetyn 21. ohjausryhmän kokouksen pöytäkirja.
-
4.7.2023 Kimmo Ylisiurunen
Liikennealan kestävän kasvun ohjelman 7.6.2023 pidetyn 20. ohjausryhmän kokouksen pöytäkirja.
-
31.5.2023 Kimmo Ylisiurunen
Liikennealan kestävän kasvun ohjelman 29.3.2023 pidetyn 19. ohjausryhmän kokouksen pöytäkirja.
-
22.12.2022 Kimmo Ylisiurunen
Liikennealan kestävän kasvun ohjelman 2.12.2022 pidetyn 18. ohjausryhmän kokouksen pöytäkirja.
-
28.11.2022 Kimmo Ylisiurunen
Liikennealan kestävän kasvun ohjelman 28.9.2022 pidetyn 17. ohjausryhmän kokouksen pöytäkirja.
-
22.9.2022 Kimmo Ylisiurunen
Liikennealan kestävän kasvun ohjelman 17.5.2022 pidetyn 16. ohjausryhmän kokouksen pöytäkirja.
-
31.3.2022 Jarkko Vesa
Liikennealan kestävän kasvun ohjelman 10.3..2022 pidetyn 16. ohjausryhmän kokouksen pöytäkirja.
-
16.5.2018 Työ- ja elinkeinoministeriö/Innovaatiot ja yritysrahoitus -osasto/Hallinto- ja k
Sihteeristö
Henkilö
Rooli, Toimikausi
Härkin, Natalia
Neuvotteleva virkamies
työ- ja elinkeinoministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
1.6.2019 – 9.9.2021
Ryhmittelemättömät
Henkilö
Rooli, Toimikausi
Vesa, Jarkko
Erityisasiantuntija
työ- ja elinkeinoministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
1.1.2022 – 31.12.2023
Nissilä, Jussi
kehittämispäällikkö
työ- ja elinkeinoministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
1.10.2018 – 31.3.2019
Särkijärvi, Johanna
Liikenneneuvos
työ- ja elinkeinoministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
22.3.2021 – 31.1.2022
Lisää aiheesta
Kimmo Ylisiurunen Liikennealan kestävän kasvun ohjelman vetäjäksi
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä