Hyppää sisältöön

Elinkeinoministeri Lintilä YK:n valtamerikonferenssiin Lissaboniin

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 29.6.2022 14.05
Tiedote

Toista kertaa järjestettävä YK:n valtamerikonferenssi kokoaa yhteen kansainvälisen joukon valtioedustajia, tutkijoita, kansalaisyhteiskunnan ja elinkeinoelämän edustajia pohtimaan merten roolia ilmastonmuutoksen hillinnässä sekä kestävän sinisen talouden tulevaisuutta.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä johtaa Suomen delegaatiota YK:n valtamerikonferenssissa 29.6.−1.7.2022 Lissabonissa. Suomen delegaatioon kuuluu muun muassa valtiohallinnon, tutkimuslaitosten ja yritysten edustajia. Kansainvälisen konferenssin tavoitteena on tarjota tieteellisiä innovaatioita ja ratkaisuja vastauksena ympäristöhaasteisiin sekä kestävään merenkulkuun. Suomi ja Ruotsi järjestävät konferenssissa sivutapahtuman, jonka teemana on merenkulun kestävä logistiikka. 

Suomi esittää konferenssissa kymmenen sitoumusta Itämeren tilan parantamiseksi. 

Suomen meriklusteri voi olla taloutemme uusi kulmakivi

Ministeri Lintilä pitää konferenssissa puheen, jonka teemoja ovat sininen talous ja sen merkitys talouskasvulle, työllisyydelle ja innovaatioille. Ministeri korostaa puheessaan myös valtamerten merkitystä hiilinieluina sekä kestävän sinisen talouden roolia valtamerien kunnon turvaamisessa.

”Suomen meriklusteri on usean sektorin yhteistyöverkosto laivanrakennuksesta uusiutuvaan energiaan, merenkulkuun ja siniseen kasvuun. Meriteknologia on älykkäiden ratkaisujen ja innovaatioiden edelläkävijä, ja kestävä merenkulku on avainasemassa tulevaisuuden turvaamisessa”, ministeri Lintilä sanoo. 

Ministeri tapaa vierailullaan talous- ja meriministerin António Costa Silvan, Kap Verden ministeri Abraão Vicenten sekä muita Portugalin talouselämän edustajia. 

Lisäksi ministeri vierailee Euroopan meriturvallisuusvirasto EMSAssa.

Lisätiedot:
elinkeinoministerin virkamiesavustaja (EU- ja kv-asiat) Nina Alatalo, TEM, p. 029 504 7171
erityisasiantuntija Ulla Palander, TEM, 0295 049 235

 
Sivun alkuun