Jatkoaikaa kiertotalouden investointiavustusten hakuun 16.11. saakka
Työ- ja elinkeinoministeriö jatkaa 5.10.2021 avattua kiertotalouden investointiavustusten hakuaikaa 16.11. saakka. Avustusta on tarjolla uusien innovatiivisten tulevaisuuden kiertotalousratkaisujen edistämiseen. Alun perin tuen hakuaikaa oli 28.10. saakka. Avustuksiin on käytettävissä 575 000 euroa.
Työ- ja elinkeinoministeriö myöntää yrityksille avustusta innovatiivisiin kiertotalousratkaisuihin. Tavoitteena on luoda uusia työpaikkoja, edistää ilmastotavoitteita ja edistää toimintatapojen muutosta kiertotalouden tavoitteiden saavuttamiseksi.
Avustus on tarkoitettu joko investointeihin tai investointeihin tähtääviin kehittämishankkeisiin. Kiertotaloutta edistävät investoinnit voivat liittyä teknologiaan tai tukea uusia toimintatapoja tai palveluja. Kehittämishankkeita voivat olla merkittävien investointien vaatimat selvitykset tai investointien toteuttamiseen tarvittavien verkostojen ja yhteistoiminnan luominen.
Avustusta voi hakea myös työllisyyttä tukevien kiertotalouden innovatiivisten ratkaisujen toteuttamiseen. Tällöin avustusta voi saada myös kolmannen sektorin toimija.
Tällä avustuksella toteutettavat hankkeet tulee toteuttaa 30.6.2023 mennessä. Tuen määrä on enintään 200 000 euroa yhtä yritystä kohden de minimis -ehtoisesti.
Avustusta voi hakea tiistaihin 16.11.2021 klo 16.15 saakka. Hakemukset toimitetaan työ- ja elinkeinoministeriön kirjaamoon osoitteeseen kirjaamo.tem(at)gov.fi.
Lisäohjeita ja tietoa avustuksen hakemista varten www.tem.fi/kiertotaloustuki
Lisätiedot:
erityisasiantuntija Ulla Palander, TEM, ulla.palander(at)gov.fi ja p. 029 504 9235
erityisasiantuntija Sari Tasa, TEM, sari.tasa(at)gov.fi ja p. 029 504 8242