Käyttämätön kivihiilen lopettamisen tuki siirretään muihin energiahankkeisiin

Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi vuosina 2020-2021 investointitukea seitsemälle hanketta yhteensä noin 30,5 miljoonaa euroa kivihiilen energiakäytöstä luopumisen nopeuttamiseksi. Tukiohjelmalla kannustettiin kivihiiltä käyttäviä yrityksiä ja yhteisöjä nopeutettuun siirtymään pois kivihiilen energiakäytöstä vuoden 2025 loppuun mennessä. Investointitukeen oli varattu yhteensä 90 miljoonaa euroa.
Työ- ja elinkeinoministeriö kohdentaa nyt kivihiilitukeen varatun, käyttämättömän 59,45 miljoonan euron valtuuden kokonaisuudessaan muihin energiatukihankkeisiin, jotka liittyvät muun muassa aurinkosähköön ja energiatehokkuuteen, hukkalämpö- ja muihin lämpöpumppujärjestelmiin, biokaasutuotantoon, pienimuotoiseen uusiutuvan energian tuotantoon sekä suuriin uuden energiateknologian demonstraatiohankkeiden investointitukiin.
"Uusiutuvan energian ja uusien energiateknologioiden investoinneilla on nyt hyvä veto päällä. Kohdentamalla jäljellä olevan kivihiilestä luopumisen tuen varmistamme, että hyviin hakuehdot täyttäviin hankkeisiin riittää myös loppuvuoden aikana rahoitusta", elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo. *
Vaikka erillinen kivihiilestä luopumiseen varatun määrärahan käyttöä laajennetaan, kivihiilestä luopumiseen voi jatkossakin hakea muita energiahankkeiden tukia.
Kokonaisuudesta 20 miljoonaa euroa kohdentuisi aiemmin talouspoliittisen ministerivaliokunnan linjaamaan mukaisesti akkuarvoketjun investointien rahoittamiseen. Lisäksi osa valtuudesta on tarkoitus siirtää Business Finlandin käyttöön. Kivihiilituen uudelleenkohdennus ei vaikuta kehysmenoja lisäävästi.
* Lisätty ministeri Lintiän sitaatti 19.11.2021 klo 11.40
Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, puh. 050 516 2868
teollisuusneuvos Pekka Grönlund, TEM puh. 029 506 4815