Lintilä: Maailmantaloudella ei ole varaa kauppasotaan
Elinkeinoministeri Mika Lintilä on huolestunut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätöksestä asettaa maahantuodulle alumiinille ja teräkselle tuontitullit.
Maailmantalous ja sen kehitys on tällä hetkellä erittäin herkässä tilanteessa, ja sitä ei tule vaarantaa vanhaan maailmaan kuuluvilla kaupparajoitteilla. Vaikka nyt esillä onkin Kiinan ja Yhdysvaltojen väliset kauppasuhteet, on selvää, että heijastusvaikutukset tulevat luomaan uhkakuvia ja epävarmuutta maailmankaupan kehitykseen.
Suomi on juuri toipunut edellisestä finanssikriisin aiheuttamasta maailmantalouden isosta notkahduksesta. Sipilän hallitus on tehnyt niitä toimenpiteitä, joilla Suomen talous ja työllisyys on saatu takaisin kasvun uralle. Suomelle, jonka talous on erittäin riippuvainen viennistä, maailmankauppaa rajoittavat sopimukset vaarantavat kansallista talouttamme. Kansallisen taloutemme perusta on sääntöihin perustuva vapaakauppa, jota kaikki osapuolet kunnioittavat.
- Olemme kansallisesti tehneet oikeita ratkaisuja talouden kasvuun kääntämiseksi, mutta olemme vahvasti riippuvaisia maailmantalouden kehityksestä. Presidentti Trumpin esitys maalaa uhkakuvia kansainväliselle taloudelle ja sitä kautta myös Suomen myönteisen talous- ja työllisyyskehityksen jatkumiselle.
Euroopan unionilla on tärkeä tehtävä huolehtia vapaakaupan jatkumisesta ja kehittämisestä. Tämä linja myös parhaiten palvelee Suomen talouden vakaata kehitystä.
Lisätiedot:
Jannika Ranta, erityisavustaja, +358 50 340 2250