Suomen ja Japanin yhteiset tiede- ja teknologiaohjelmat etenevät hyvin
työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta
9.3.2016
11.00
Tiedote
Suomen ja Japanin välisen tiede- ja teknologiayhteistyösopimuksen kuudes seurankokous pidettiin 9.3.2016 Tokiossa. Kokous liittyi presidentti Sauli Niinistön Japanin vierailuun.
Kokouksen puheenjohtajina toimivat työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson ja suurlähettiläs Makoto Katsura Japanin ulkoministeriöstä.
Kokouksessa vaihdettiin tietoja maiden tiede- ja teknologiapolitiikoista sekä käytiin läpi puhtaan energiantuotannon ratkaisuja ja arktista tutkimusta. Arktisesta tutkimuksesta järjestettiin myös erillinen miniseminaari kokouksen päätteeksi. Muita käsiteltyjä aihepiirejä olivat terveydenhuollon ja biotalouden uudet ratkaisut.
Kokous totesi tyytyväisyydellä kahdenvälisten yhteisohjelmien edistyvän hyvin. Tilaisuudessa allekirjoitettiin myös VTT:n ja japanilaisen AIST-tutkimuslaitoksen välisen yhteistyösopimuksen jatko seuraavalle kolmelle vuodelle.
Tilaisuuteen osallistuivat myös OKM, Tekes, Suomen Akatemia, Turun yliopistollinen sairaala ja Oulun kaupunki. Suomen delegaation johtajana toimi työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson.
Suomen ja Japanin välinen tiede- ja teknologiayhteistyösopimus solmittiin vuonna 1997. Osapuolten seuraava kokous pidetään Suomessa.
Osapuolten yhteistiedote kokouksesta (englanniksi)
Kuvia kokouksesta Japanin ulkoministeriön sivulla.
Lisätiedot:
toimialajohtaja Reijo Munther, TEM, puh. 029 504 8251