Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt

Talent Boost –toimenpideohjelma hyväksyttiin ministerityöryhmissä

Opetus- ja kulttuuriministeriöTyö- ja elinkeinoministeriö 16.6.2020 17.06
Tiedote

Osaamisen, sivistyksen ja innovaatioiden ministerityöryhmä sekä työllisyyden edistämisen ministerityöryhmä ovat kokouksissaan 16.6.2020 hyväksyneet poikkihallinnollisen Talent Boost –toimenpideohjelman.

Hallitusohjelman tavoitteiden edistämiseksi käynnistettiin syksyllä 2019 poikkihallinnollinen erityisasiantuntijoiden, työntekijöiden, opiskelijoiden ja tutkijoiden maahanmuuton Talent Boost -ohjelma. Toimenpideohjelmaa on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäälliköiden johtamassa ohjausryhmässä.

Toimenpideohjelman tavoitteena on tehdä Suomesta kansainvälisesti houkutteleva paikka työskennellä, opiskella, tutkia ja yrittää. Kansainvälisten osaajien asiantuntemuksella halutaan vahvistaa yritysten ja TKI-toiminnan kasvua, kansainvälistymistä ja uudistumista. Lisäksi tavoitteena on, että jatkossa työnantajat osaavat ja haluavat rekrytoida entistä enemmän kansainvälisiä osaajia. Oleskelulupien nopeuttaminen ja sujuvoittaminen on keskeinen osa Talent Boost –toimenpideohjelman edistämistä.

Koronan vaikutukset on otettu huomioon ohjelman painopisteissä ja toimenpiteissä. Etenkin työvoiman kysyntäaloilla ja erityisosaamista vaativissa tehtävissä tarve saada osaavaa työvoimaa, opiskelijoita, tutkijoita ja startup-yrittäjiä osin jopa korostuu koronakriisin jälkeen.

Oleskelulupien käsittelyä nopeutetaan, tiekarttatyö alkaa syksyllä

Hallitusohjelmassa on asetettu työperusteisten oleskelulupien keskimääräisen käsittelyajan tavoitteeksi yksi kuukausi. Tämän lisäksi ministeriryhmät ovat tänään hyväksyneet esitykset opiskelijoiden ja tutkijoiden oleskelulupaprosessin käsittelyajan lyhentämisestä keskimäärin yhteen kuukauteen. Opiskelijoiden ja tutkijoiden oleskelulupaprosessin lyhentäminen keskimäärin yhden kuukauden tavoiteaikaan tukee Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten opiskelijoiden ja tutkijoiden keskuudessa sekä edistää opiskelijoiden ja tutkijoiden rekrytointia ja Suomeen jäämistä sekä suomalaisten työmarkkinoiden toimivuutta. TEM:n koordinoimana on käynnistetty ulkomaalaislainsäädännön ja lupamenettelyjen laaja-alainen, poikkihallinnollinen kehittämishanke.

Ministeriryhmät päättivät myös, että syksyllä 2020 käynnistetään koulutus- ja työperäisen maahanmuuton tiekarttatyö. Koulutus- ja työperäinen maahanmuutto ilmiönä edellyttää tarkastelua ja tavoitteiden asettamista hallituskausien yli. Tiekartta määrittelee tavoitteellisen kehittämissuunnan pidemmälle aikavälille vuoteen 2035 saakka. Tiekarttatyön on tarkoitus valmistua hallituksen puolivälitarkasteluun. Työssä määriteltävien tavoitteiden ja toimenpiteiden lähtökohtina ovat väestö- ja osaamistarve-ennusteet ja -selvitykset sekä keskeiset maahanmuutto-, koulutus-, tutkimus- ja innovaatiopoliittiset linjaukset ja -prosessit.

Lisätiedot:
Sonja Hämäläinen, maahanmuuttojohtaja, TEM, p. 029 504 7112
Pipa Turvanen, projektipäällikkö, TEM, p. 029 504 7226
Birgitta Vuorinen, johtaja, OKM, p. 029 533 0335
Ulla Mäkeläinen, opetusneuvos, OKM, p. 029 533 0223

Palaa sivun alkuun