Työttömyysturvatehtäviä keskitetään Uudenmaan TE-toimistoon
Uudenmaan TE-toimisto antaa jatkossa työvoimapoliittiset lausunnot osasta työttömyysetuuden saamisen edellytyksistä kaikkien työ- ja elinkeinotoimistojen toimialueilla. Keskittämisen tavoitteena on, että käsittelyajat ja ratkaisukäytännöt ovat entistä yhdenmukaisempia. Lisäksi halutaan turvata, että työttömyysetuuden saamisen edellytyksistä annettavat lausunnot käsitellään viivytyksettä.
Tehtävien keskittäminen Uudenmaan TE-toimistolle on perusteltua siksi, että sillä on kyky ja valmius johtaa suuren yksikön toimintaa. Lisäksi Uudenmaan TE-toimistolla on vahvaa osaamista keskitettävistä tehtävistä sekä toimivat ja vakiintuneet toimintaprosessit ja -käytännöt.
Uudenmaan TE-toimisto hoitaa työvoimapoliittiset lausuntotehtävät, kun kyseessä työllistyminen yrittäjänä ja omassa työssä, muu kuin työsuhteessa tehty työ, opiskelu, nuorten velvollisuus hakea opiskelupaikkaa työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä sekä työvoimapoliittisesti moitittava menettely.
Kaikki työ- ja elinkeinotoimistot antavat toimialueillaan edelleen työvoimapoliittisia lausuntoja esimerkiksi työnhaun voimassaoloon, kokoaikatyön hakemiseen ja työllistymistä edistävien palveluiden ajalta maksettavaan työttömyysetuuteen liittyvistä työttömyysetuuden saamisen edellytyksistä.
Keskittäminen ei muuta työnhakijan asiointia TE-toimistossa.
Valtioneuvosto antoi asiaa koskevan asetuksen 8.7.2021. Asetus tulee voimaan 1.10.2021.
Lisätiedot:
hallitussihteeri Eeva Vartio, TEM, p. 0295 047 082
* tiedotetta on muokattu 9.7. ja täsmennetty Uudenmaan TE-toimiston hoitamien tehtävien luetteloa.
Valtioneuvoston päätös: Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta