Haku
-
Eduskunta edellytti 1.11.2022 antamassa eduskunnan kirjelmässä EK 45/2022 vp, että työ- ja elinkeinoministeriö selvittää ilotuliteturvallisuuden parantamista ja ilotulitehaittojen vähentämistä sekä ryhtyy selvitysten johdosta tarvittaviin toimenpiteisiin. TEM on aloittanut alkuvuonna 2023 eduskunnan kirjelmässä edellytetyn selvityksen tekemisen.https://tem.fi/hanke?tunnus=TEM003:00/2023
-
Hankkeessa selvitetään ja toteutetaan työperäistä hyväksikäyttöä ehkäiseviä ja torjuvia muutoksia oleskelulupamenettelyyn. Hankkeen perustana toimii työperäisen hyväksikäytön vastainen toimenpideohjelma. Lisäksi hankkeessa tehdään muutoksia kausityölakiin. Tavoitteena on sen pohjana toimivan direktiivin täytäntöönpanon tason parantamien.https://tem.fi/hanke?tunnus=TEM005:00/2026
-
Uudelleen laaditun uusiutuvan energian direktiivin ((EU) 2018/2001) uusiutuvien energialähteiden alkuperätakuita koskevan sääntelyn saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä. Muutoksena aiempaan erityisesti alkuperätakuusääntelyn laajentaminen sähköntuotannon lisäksi myös kaasun ja lämmön/jäähdytyksen tuotantoon.https://tem.fi/hanke?tunnus=TEM040:00/2019
-
Suojelutyön turvaaminen työtaistelutilanteessa Lainsäädännön tarkoituksena on varmistaa yhteiskunnan kriittisten toimintojen jatkuvuus työtaistelutilanteessa, jos osapuolet eivät pääse neuvotteluissaan sopuun sen aikana tarvittavasta suojelutyöstä...https://tem.fi/suojelutyon-turvaaminen
-
Vastuullisuusraportointi Vastuullisuusraportointi velvoittavaksi – mitä vaaditaan ja keneltä? Kirjanpitolain muutos, joka hyväksyttiin 29.12.2016, edellyttää tietynlaisia yhtiöitä raportoimaan yhteiskuntavastuustaan. Raportointivelvoite koskee suu...https://tem.fi/vastuullisuusraportointi
-
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi biopolttoaineista ja bionesteistä annettua lakia. Ehdotetulla lakimuutoksella pantaisiin kestävyyskriteerisääntelyn osalta täytäntöön uudelleenlaadittu uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2018/2001.https://tem.fi/hanke?tunnus=TEM039:00/2019
-
Uusiutuvan energian direktiivissä säädettyjen uusiutuvan energian tuotantolaitoksien luvitusta koskevien vaatimusten kansallinen implementointi. Keskeisimmät toimeenpanoa vaativat velvoitteet ovat uusiutuvan energian tuotantolaitoksien luvituksen sähköisen yhteyspisteen perustaminen sekä lupamenettelyille asetetut sitovat määräajat.https://tem.fi/hanke?tunnus=TEM088:00/2019
-
HE 64/2025 vp TaVM 23/2025 vp EV 168/2025 vp Laki valtion erityisrahoitustoimi ja sen järjestämisestä Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty perustuslain 87 §:ssä säädetyllä tavalla, säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 § Toiminnan tarko...https://tem.fi/delegate/file/218257
-
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain 4 §:n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yksityisyyden suojasta työelämässä annettua lakia. Työn- tekijän henkil...https://tem.fi/delegate/file/103967
-
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rekrytointitukikokei ja siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki rekrytointitukikokei. Lisäksi muutettaisiin väli- aikaisesti julkisesta työvoima- j...https://tem.fi/delegate/file/95662
-
8.4.2025 | Hoitajaliitto Tehy ilmoitti maanantaina 7.4.2025 tehneensä rikosilmoituksen sen selvittämiseksi, onko suojelutyötä koskevan lakiesityksen valmistelussa syyllistytty työ- ja elinkeinoministeriössä rikokseen.https://tem.fi/-/tem-suojelutyota-koskevan-lakiesityksen-valmistelu-on-edennyt-normaalisti
-
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion erityisrahoitustoimi ja sen järjestämisestä sekä siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki valtion erityisrahoitustoimi ja sen järjestäm...https://tem.fi/delegate/file/156234
-
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta anne...https://tem.fi/delegate/file/87631
-
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitt ja di- rektiivin (EU) 2019/1937 muuttamisesta (KOM(2022) 71 lopullinen) Perus...https://tem.fi/delegate/file/105550
-
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Es...https://tem.fi/delegate/file/229024
-
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteid edellytyksistä annetun lain ja työaikalain 2 ja 19 §:n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työriitoj...https://tem.fi/delegate/file/153047
-
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksista Euroopan aluekehitysrahaston, mukaan lukien Euroopan alueellinen yhteistyö (Interreg), koheesiorahaston ja Euroopan sosiaalirahaston perustamisesta osana kansallista ja alueellista kumpp...https://tem.fi/delegate/file/211409
-
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja tulotietojärjestelmästä annetun lain 13 §:n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalveluiden järjestä...https://tem.fi/delegate/file/231442
-
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annettua lakia. Esityksellä ehdotetaan annetta...https://tem.fi/delegate/file/135239
-
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi uusiutuvien polttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan ...https://tem.fi/delegate/file/142916