Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt

100 syytä matkailla Suomessa -kampanja laajenee kotimaanmatkailun tukemiseksi

Työ- ja elinkeinoministeriö 8.7.2020 12.33
Tiedote

Hallitus on osoittanut 500 000 euron lisärahoituksen kotimaanmatkailun tukemiseen osana koronakriisin johdosta toteutettavia elvytystoimenpiteitä. Rahoitus kohdennetaan valtakunnallisen kotimaanmatkailun kampanjan toteuttamiseen Suoma ry:n käynnissä olevan 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjan yhteydessä.

Tavoitteena on nostaa esiin kotimaan matkailuyritysten palveluita ja tuotteita, edistää yritysten elpymistä koronakriisistä sekä jatkaa kotimaan matkailukautta mahdollisimman pitkälle syksyyn. Suoma ry:n koordinoima 100syyta.fi -kampanjasivusto avattiin toukokuun alussa ja laajamittainen mainonta digi- ja somekanavissa, ulkomainonnassa sekä radiossa käynnistettiin kesäkuussa. Kampanja jatkuu lokakuun 2020 loppuun saakka.

Lisärahoitus kohdistetaan matkailuyritysten tuotteiden ja palveluiden näkyvyyden lisäämiseen. Tavoitteena on laajentaa kampanja kattamaan entistä suurempi joukko erityisesti pieniä ja keskisuuria matkailualan yrityksiä eri puolilta Suomea. Tämän mahdollistamiseksi laajennettuun kampanjaan pääsevät mukaan kaikki kotimaan matkailua palvelevat matkailuyritykset 300 € +alv osallistumismaksulla.

Ilmoittautuminen ja tarkemmat ohjeet lähiaikoina

Yritykset voivat ilmoittautua mukaan kampanjaan myöhemmin julkaistavan sähköisen ilmoittautumislomakkeen kautta. Yrityksillä tulee olla käytössä maksuton Google My Business -tili, jonka kautta yrityksen perustiedot lisätään 100 syytä -alustalle. Yrityksen Instagram-tilin kautta alustalle voidaan nostaa yrityksen ajankohtaiset julkaisut ja visuaaliset sisällöt.

Suoma ry julkaisee sähköisen ilmoittautumislomakkeen ja kampanjan tarkemmat osallistumisohjeet lähiaikoina. Yritykset voivat lähteä mukaan kampanjaan joustavasti oman aikataulunsa mukaan, sillä ilmoittautumislomake on auki aina 30.9. asti.

Lisätiedot:
asiantuntija Ida Müller, TEM, p. 050 454 8949
Suoma ry toiminnanjohtaja Hannu Komu, p. 0400 615756
Suoma ry hallituksen puheenjohtaja Anne-Marget Hellén, p. 050 559 0499

Palaa sivun alkuun