EU:n matkailuministerit keskustelevat matkailun toipumisesta koronakriisistä
EU:n matkailuministerit keskustelevat videokokouksessaan 28.9.2020 siitä, miten matkailun toipumista koronapandemiasta voidaan edistää. Suomea kokouksessa edustaa elinkeinoministeri Mika Lintilän valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen.
Epävirallinen kokous järjestetään EU-puheenjohtajamaa Saksan aloitteesta.
– Tarve uusien toimintamallien ja matkailupalveluiden kehittämiselle kasvaa. Matkailualan elpymisen tukemiseksi onkin tärkeää, että EU-tason päätöksissä painotetaan alan elpymistä pidemmälläkin ajalla tukevia toimenpiteitä, Tiilikainen painottaa.
– Pandemian myötä ihmisten arvot, tarpeet ja tottumukset ovat murroksessa ja muokkaavat matkailuun kohdistuvia odotuksia: esimerkiksi turvallisuus, elämyksellisyys ja ympäristötietoisuus näyttävät vahvistuvan, valtiosihteeri Tiilikainen pohtii.
Ministerit keskustelevat erityisesti siitä, miten koronapandemian vaikutuksia matkailuun voidaan vähentää ja miten matkailun elpymistä voidaan jatkaa terveysturvallisuus huomioiden. Ministerit vaihtavat myös näkemyksiä maiden matkustusrajoituksista.
Matkailu on yksi koronaviruksesta eniten kärsineistä elinkeinoista. Euroopan kansalaisista yli 12 prosentin elinkeino liittyy matkailuun. Suomessa matkailuala työllistää yli 140 000 ihmistä.
Lisätiedot:
elinkeinoministerin virkamiesavustaja (EU- ja kv-asiat) Nina Alatalo, TEM, p. 029 504 7171
johtava asiantuntija Sanna Kyyrä, TEM, p. 029 504 7012