Hyppää sisältöön

Suomi ja Yhdysvallat vahvistavat kvanttialan yhteistyötä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 6.4.2022 10.44
Tiedote

Kvanttiteknologialla on tulevaisuudessa merkittävä rooli sekä yritysten ja teollisuuden toiminnassa että yhteiskunnan suurten haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen, ratkaisemisessa. Kvanttiala kehittyy tällä hetkellä nopeasti ja Suomen tulee olla mukana alan kansainvälisessä yhteistyössä ja kehityksessä.

Työ- ja elinkeinoministeriön innovaatiot- ja yritysrahoitusosaston osastopäällikkö Ilona Lundström ja Yhdysvaltojen apulaisulkoministeri Monica Medina allekirjoittivat 5.4.2022 Washingtonissa Suomen ja Yhdysvaltain kvanttialan yhteistyötä koskevan julkilausuman. Allekirjoitustapahtumassa oli läsnä Suomen Yhdysvaltain suurlähettiläs Mikko Hautala

Julkilausumalla tuodaan yhteen suomalaisia ja yhdysvaltalaisia kvanttialan tutkijoita, virkamiehiä ja yritysedustajia ja edistää maiden välisiä tutkimus- ja innovaatiohankkeita sekä kaupallista yhteistyötä. 

”Kvanttiteknologia on yksi murrosteknologioista, jossa Suomessa on vahvaa osaamista. Tämän osaamisen täysimittainen hyödyntäminen edellyttää vahvoja kansainvälisiä verkostoja ja yhteistyötä”, Lundström sanoo.

Julkilausuman allekirjoitus on osa osastopäällikkö Lundströmin Washingtonin vierailua, jonka aikana hän tapaa Yhdysvaltain tiede- ja teknologia-asioista vastaavia viranomaisia, rahoittajaorganisaatioita ja asiantuntijoita. Vierailu pohjustaa Suomen ja Yhdysvaltain välisen tiede- ja teknologiayhteistyön jatkosuunnittelua. 

Vierailuun sisältyy yhteinen ohjelmaosio yritysten kanssa suomalaiseen meriteollisuus- ja arktiseen osaamiseen liittyen.

Lisätiedot:
kehittämispäällikkö Jonna Lehtinen, TEM, p. 029 5047 295
neuvotteleva virkamies Martti Myllylä, TEM, p. 029 5048 034
neuvotteleva virkamies Mikko Puustinen, TEM, p. 029 5047 144

 
Sivun alkuun