Kolumni: Teija Felt ja Liisa Hakala
Työelämän kehittämisen visio kiinnostaa - kiitos kaikille visioluonnosta kommentoineille
Laajassa yhteistyössä toteutettavan työelämän kehittämisstrategia -hankkeen tavoitteena on työn tuottavuuden kasvu ja työhyvinvoinnin parantaminen. Strategiatyötä tehdään aktiivisessa vuorovaikutuksessa eri sidosryhmien kanssa.
Ensimmäisessä avoimessa kyselyssä pyydettiin palautetta strategian johtoryhmässä syntyneeseen visioluonnokseen. Visio ohjaa työelämän kehittämisen strategisia valintoja.
Työelämään osallistuminen innostaa ja kaikki työn tekeminen on arvokasta.
Työelämässä kaikkien osallistuminen, korkea työllisyys ja hyvä tuloksellisuus luovat kestävää talouskasvua. Työ kehittää osaamista ja antaa toimeentulon. Uudistuvassa työelämässä uskaltaa rohkeasti kokeilla uutta ja ottaa riskejä.
VISIO 2035
Työelämää kehittämällä rakennamme osaamisen, hyvinvoinnin ja tuottavuuden kasvua.
Työelämän kehittämistä koskeva, työelämän eri toimijoiden kanssa laadittu visioluonnos herätti paljon keskustelua. Visioluonnos on ollut vapaasti kaikkien kommentoitavana työelämän kehittämisstrategian kotisivulla huhti- ja toukokuun aikana. Palautteita saatiin 118 vastaajalta, iso kiitos kaikille asiaa pohtineille! Jokainen kommentti, niin kannustava kuin kriittinenkin,on arvokas askel matkalla kohti menestyvää työelämää. Tässä kolumnissa käsittelemme saatua palautetta ja kerromme, miten sitä hyödynnetään vision muokkaamisessa.
Positiivisia mainintoja visiosta tuli erityisesti siitä, että osaaminen, hyvinvointi ja tuottavuus kulkevat siinä käsi kädessä. Hyvinvoinnin merkityksen korostaminen sai laajaa kiitosta, ja sen koettiin olevan keskeinen onnistumisen edellytys. Olennaista on myös, että jokainen pääsee kehittämään osaamistaan. Hyvinvoiva työyhteisö on tuottelias ja luova.
“Se (visio) antaa lupauksen hyvään suuntaan kehittyvästä työelämästä, jossa työntekijä pääsee kehittymään ja oppimaan uutta ottaen huomioon kuitenkin työhyvinvoinnin, työntekijän jaksaminen edellä. Sitä kautta myös tuottavuus paranee, ja niinhän se on, että hyvinvoiva työntekijä on tuottava työntekijä.”
Monet teistä kokivat, että vision pohjana oleva tahtotila on tärkeä, erityisesti se, että kaikki työ on arvokasta.
“Pidin erityisesti vision taustalla olevan tahtotilan lauseesta "kaikki työn tekeminen on arvokasta", tulkitsen sitä niin, että kukin omista lähtökohdistaan voi tehdä arvokasta työtä, myös silloin, jos työkyky ei riitä esimerkiksi täyteen työviikkoon tai vaativiin tehtäviin.”
Kehittämisehdotuksia ja kritiikkiäkin luonnoksesta saatiin. Osa koki vision olevan liian yleinen, abstrakti tai jopa lattea. Eräässä palautteessa todettiin, että sanojen toisto ja paikoitellen vaikeasti avautuvat lauseet eivät herätä innostusta. Selkeyttä ja konkreettisuutta siis kaivataan.
“Hieno visio, mutta miten käytännössä”
“Visio on lattea, ja jargonmainen itsestäänselvä lausahdus.”
Johtajuuden merkitystä ehdotettiin lisättäväksi visioon. Visioon toivottiin tavoitetta paremmasta johtajuudesta. Kommenteissa korostui, että empaattinen, kuunteleva ja työyhteisöjä voimaannuttava johtaminen on avainasemassa paremman työelämän luomisessa. Tämä onkin tärkeä teema työelämän kehittämisessä.
Osa kommentoijista koki, että työn epävarmuus tässä ajassa tulisi olla mukana vahvemmin. Koska vision on tarkoitus katsoa kauas, vuoteen 2035, on olennaista yhdessä miettiä polkuja tavoiteltavaan tulevaisuuteen. Siksi visiossa painottuu nimenomaan tulevaisuus. Strategiatyössä hyödynnetään myös raportteja ja tutkimustietoa työelämästä ja nykyhetken tilanteesta. On tärkeää, että pystymme yhdessä määrittelemään tavoitteet ja toimet, jotta työssä/ työpaikoilla saadaan aikaan muutoksia parempaan.
Kiitos vielä kerran jokaiselle palautteen antajalle! Olemme sitoutuneet kehittämään visiota yhdessä eteenpäin. Käytännössä tämä tarkoittaa vision ja sen ytimessä olevan tahtotilatekstin muokkaamista konkreettisemmalle ja mukaansatempaavalle tasolle. Visio on tärkeä perusta työelämän kehittämiselle.
Eräässä kommentissa pohdittiin, voisiko visio ohjata enemmän siihen, että olisimme mukana ja vaikuttaisimme työelämän muutokseen? Tässä kiteytyy mielestämme hyvin strategiatyön ja sen tavoitteen ydin - rakennetaan yhdessä entistä laadukkaampi, inhimillisempi ja tuottavampi työelämä!
Tutustu työelämän kehittämisstrategian hankkeeseen.
Teija Felt, työmarkkinaneuvos, työ- ja elinkeinoministeriö, työelämän kehittämisstrategian sihteeristön jäsen
Liisa Hakala, johtaja, sosiaali- ja terveysministeriö, työelämän kehittämisstrategian sihteeristön jäsen