Hoppa till innehåll
Statsrådet och ministerierna

Suomi hakee EU-tukea Anttilan irtisanomisiin

Työ- ja elinkeinoministeriö 27.9.2016 10.29
Tiedote

Suomi hakee Euroopan unionilta tukirahoitusta Anttilan irtisanomisten vuoksi. Työ- ja elinkeinoministeriön valmistelema hakemus on tarkoitus jättää Euroopan globalisaatiorahastolle (EGR) myöhemmin tänä syksynä. Anttila ilmoitti 19.7.2016 konkurssista ja töiden loppumisesta noin 1 300 henkilöltä.

Suomen globalisaatiorahastolta hakeman tuen suuruus varmistuu myöhemmin. Irtisanottujen palvelu- ja tukitoimenpiteet käynnistyvät jo ennen varsinaisen hakemuksen jättämistä.

– EU-tuen avulla voimme taata räätälöidyt palvelut irtisanotuille. TE-toimistot ovat jo olleet useilla paikkakunnilla Anttilasta irtisanottujen tukena, ja nyt lähdemme viemään eteenpäin entistä vaikuttavampia ja tehokkaampia toimenpiteitä eri puolilla Suomea, toteaa oikeus- ja työministeri Jari Lindström.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomi hakee tukea vähittäiskaupan alalta irtisanottujen tueksi. Myös hallinnollisesti ja toteutuksen näkökulmasta hakemus on uudentyyppinen. Aiemmissa EGR-hankkeissa irtisanomiset ovat keskittyneet vain muutamille paikkakunnille, nyt sen sijaan irtisanomiset koskettavat koko Suomea. Suomi on saanut aiemmin rahoitusta Euroopan globalisaatiorahastolta ICT-alalta, telakkateollisuudesta ja yliopistoista irtisanottujen tukemiseksi.

EU:n rahoitusosuus on EGR-tuessa 60 prosenttia ja kansallinen osuus 40 prosenttia. Rahastosta myönnetään suurissa rakennemuutostilanteissa tukea aktiivisen työvoimapolitiikan toimiin, kuten erilaisiin valmennuksiin, koulutuksiin, liikkuvuuden edistämiseen, palkkatukeen ja starttirahaan. Lisätietoja rahastosta osoitteessa www.egr.fi.

Lisätiedot:

erityisasiantuntija Tapani Kojonsaari, TEM, puh. 050 456 2547
neuvotteleva virkamies Outi Viljamaa, TEM, puh. 029 504 7982

Tillbaka till toppen