Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt

EU:n työ- ja sosiaaliministerit keskustelevat joustavien työtapojen, osaamisen kehittämisen ja tasa-arvon merkityksestä koronakriisistä toipumisessa

Sosiaali- ja terveysministeriöTyö- ja elinkeinoministeriö 9.6.2020 15.46
Tiedote
Kuva: EU

EU:n elpyminen koronavirustilanteen jälkeen on aiheena EU:n sosiaali-, työ- ja tasa-arvoministereiden epävirallisessa neuvostossa 9. kesäkuuta. Suomea kokouksessa edustaa videon välityksellä Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist.

Ministerit pohtivat digitaalisten ja ympäristöä säästävien työtapojen soveltamista myös koronakriisin jälkeen, osaamisen kehittämistä sekä tapoja lisätä sukupuolten tasa-arvoa.

Ministerit keskustelevat kansallisista ja EU-tason toimista, joita työllisyys- ja sosiaalipolitiikan alalla tehdään koronavirusepidemiasta toipumiseksi. Suomi korostaa sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää jälleenrakentamista hyvinvointitalousajattelun mukaisesti. Toimia on suunnattava vihreän ja digitaalisen teknologian käyttöön, työllisyyden tukemiseen ja digitaalisen osaamisen kehittämiseen. Samalla on torjuttava syrjäytymistä ja huolehdittava nuorten pääsystä työmarkkinoille.

Koronaviruksen aiheuttama kriisi on iskenyt pahiten ryhmiin, joiden asema työmarkkinoilla on valmiiksi heikko. Suomessa nuorten työttömyys on yli kaksinkertaistunut viimevuotiseen verrattuna ja nuorten työttömien naisten määrä on kasvanut tätäkin enemmän.

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen tärkeää kriisin aikana ja sen jälkeen

Ministerit keskustelevat myös siitä, miten jäsenmaat ylläpitävät ja edistävät sukupuolten tasa-arvoa koronaviruskriisissä huomioiden erityisesti heikoimmassa asemassa olevat ihmiset. Suomi pitää tärkeänä sukupuolten tasa-arvon edistämistä sekä kriisin aikana että siitä toipumisessa. Suomi myös korostaa vahvaa EU:n tasa-arvostrategiaa ja sen tehokasta toimeenpanoa.

– Koronapandemian vaikutukset ja siihen liittyvät toimenpiteet vaikuttavat eri ryhmiin ja sukupuoliin eri tavoin. Sukupuolten tasa-arvon edistäminen on tärkeää kriisin aikana ja jälkihoidossa, sekä Suomessa että EU:ssa. Sukupuolinäkökulma pitää sisällyttää kiinteäksi osaksi koronasta selviytymis- ja palautumistoimia. EU:n tasa-arvostrategia on keskeisessä asemassa tässä työssä, sanoo ministeri Blomqvist.

Lisätiedot:

hallitusneuvos Liisa Heinonen, TEM, p. 0295 064 131
ylijohtaja Veli-Mikko Niemi, STM, p. 0295 163 425
erityisasiantuntija Noora Saarinen, STM, p. 0295 163 039

Palaa sivun alkuun