TEM:n virkamiespuheenvuoro Kasvua ja työtä tarkastelee tulevan hallituskauden haasteita ja ratkaisuja
Työ- ja elinkeinoministeriön virkakunta on arvioinut kuluvan syksyn aikana tulevan hallituskauden lähtökohtia. Virkamiespuheenvuoro Kasvua ja työtä täydentää ja syventää aiemmin esimerkiksi valtioneuvoston tulevaisuuskatsauksessa ministeriön esiin nostamiaan teemoja ja näkemyksiä.
Tulevan hallituskauden toimintaympäristö on poikkeuksellisen hankala. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja sodan vaikutukset esimerkiksi energiahuoltoon, Kiinan politiikkaan liittyvät riskit, protektionismin nousu ja talousnäkymien voimakas heikentyminen muodostavat vaikeat lähtökohdat Suomen ja Euroopan lähivuosien kehitykselle.
Kasvua ja työtä -virkamiespuheenvuorossa TEM käsittelee toimialansa keskeisiin vastuisiin liittyviä haasteita ja niiden ratkaisuehdotuksia. Puheenvuoro on hyväksytty virkamiesjohtoryhmän kokouksessa maanantaina 12.12. ja se on valmisteltu TEM:n osastojen ja yksiköiden yhteistyönä.
Lisätiedot:
viestintäjohtaja Matti Hirvola, TEM, p. 0295 047 052