Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt

Kasvuyritysten ulkomaiset osaajat nopeasti Suomeen

Työ- ja elinkeinoministeriö 30.11.2016 9.55
Tiedote

Kasvuyritykset käyvät kovaa kilpailua oman erityisalansa parhaista osaajista ja hakevat osaajia Suomen ja EU:n lisäksi myös globaalisti. Pelialan kärkiyritysten ohella osaajista kilpailevat myös pienemmät nopeaa kasvua tavoittelevat yritykset, joissa jo muutaman keskeisen osaajan työpanos tai sen puuttuminen voi vaikuttaa merkittävästi kasvuun.

Hallituksen viime keväänä hyväksymään yrittäjyyspakettiin sisältyy useita toimenpiteitä, joilla vahvistetaan Suomen taloudellista kasvua ja hyvinvointia.  Ulkomaisten osaajien oleskelulupajärjestelmän kehittäminen on osa kokonaisuutta, jolla hallitus tähtää siihen, että yritysten säädösympäristö on nykyistä virtaviivaisempi ja toimintaympäristö tarjoaa mahdollisuuksia yritysten kestävään kasvuun ja kilpailukyvyn parantamiseen.

Kansainvälisesti vertaillen erityisasiantuntijoiden pääsy Suomeen onnistuu jo nopeasti. Kuluvan vuoden aikana prosesseja on käyty edelleen läpi, jotta ne olisivat mahdollisimman selkeitä ja tunnettuja osaajia rekrytoiville kasvuyrityksille.

Erityisasiantuntijan oleskeluluvan hakemiseen tarkoitettu prosessi on merkittävä mahdollisuus kasvuyrityksille. Kun oleskelulupa saadaan ilman viivettä, rekrytoitu asiantuntija pääsee Suomeen ja yrityksen palvelukseen mahdollisimman nopeasti. Yrityksen palvelukseen tuleva henkilö katsotaan erityisasiantuntijaksi, kun hänellä on asiantuntijuutta osoittaen vähintään noin 3000 euron bruttopalkka kuukaudessa ja korkeakoulututkinto. Mikäli korkeakoulutusta ei jollakin erityisosaamista vaativalla alalla ole saatavissa, kuten esimerkiksi nopeasti kehittyvällä IT-sektorilla, on tärkeää kyetä perustelemaan, miten erityisasiantuntijan kriteerit täyttyvät.

Perheenjäsenten oleskelulupien käsittelyä helpottaa marraskuun puolivälissä käyttöön tullut mahdollisuus hakea oleskelulupaa sähköisesti enterfinland.fi -asiointipalvelun kautta.

Tämän vuoden loppuun saakka ensimmäisen oleskeluluvan myöntää Maahanmuuttovirasto ja jatko-oleskeluluvan poliisi. Vuoden 2017 alusta lukien kaikki oleskelulupa-asiat ovat Maahanmuuttoviraston toimivallassa, minkä uskotaan nopeuttavan jatkolupahakemusten käsittelyä.

Viestintää aiheesta kehitetään edelleen keskeisten toimijoiden yhteistyössä. Sisäministeriössä on lisäksi käynnissä lainsäädäntöhanke, jossa tavoitteena on mahdollistaa oleskeluluvan myöntäminen myös sillä perusteella, että ulkomaalainen perustaa kasvuyrityksen Suomeen tai sijoittaa Suomessa toimiviin yrityksiin. Lisäksi erityisasiantuntijoita koskevaa oleskelulupaprosessia sujuvoitetaan entisestään. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle viimeistään syksyllä 2017.

Kasvuyritykset ja osaajat kohtaavat Slushissa, missä myös TEM ja Team Finland ovat kertomassa kasvuyrityksille suunnatuista palveluistaan Team Finlandin standilla.

Lisätiedot:
erityisasiantuntija Eija Laineenoja, TEM, puh. 029 5047099
johtava asiantuntija Elina Immonen, SM (lainsäädäntöhanke), puh. 029 548 8593

Erityisasiantuntijan oleskeluluvan hakeminen Maahanmuuttoviraston sivuilla: http://www.migri.fi/tyoskentely_suomessa/tyontekijat_ja_tyonteko/erityisasiantuntija
Maahanmuuttoviraston sähköinen asiointipalvelu: https://enterfinland.fi/eServices

Sivun alkuun