Hallituksen työllisyystoimien valmistelu etenee aikataulussa
Työllisyystoimien valmistelu on edennyt syyskuun 2019 budjettiriihessä määritellyn aikataulun mukaan. Kevään 2020 tärkeimpiä askelmerkkejä ovat hallituksen iltakoulu tammikuun lopussa sekä huhtikuun kehysriihi.
Hallitus saa 29. tammikuuta iltakoulussaan arvion kolmikantaisten työryhmien työn etenemisestä. Huhtikuun kehysriihessä hallitus linjaa syksyn budjettiriiheen valmisteltavien toimien suuntaviivat. Tavoitteena on osoittaa syksyn budjettiriihessä toimenpiteet, jotka vastaavat 30 000 uutta päätösperustaista työllistä.
– Kehysriiheen mennessä hallituksella on selkeä käsitys siitä, mihin asti jo putkessa olevat tai suunnitellut toimet riittävät suhteessa työllisyystavoitteeseen, työministeri Tuula Haatainen kertoi toimittajille 17. tammikuuta järjestetyssä tilaisuudessa.
– Työllisyystavoitteemme saavuttaminen edellyttää laadukasta valmistelua ja tiivistä yhteistyötä ministeriöiden välillä. Työllisyyden edistämisen kokonaisuus on laaja ja keinovalikoima sen mukainen. Minulla on vastuu kokonaisuudesta, mutta tämä ei ole yhden ministerin tai ministeriön show, ministeri Haatainen totesi.
Lisätiedot:
valtiosihteeri Ville Kopra, p. 040 8261 358
erityisavustaja Timo Nevaranta, p. 050 340 9483