Alueellinen kuljetustuki jatkuu vuosina 2026‒2028: koko Suomi halutaan pitää elinvoimaisena
Valtioneuvosto antoi 22. joulukuuta 2025 asetuksen, jonka mukaan alueellinen kuljetustuki jatkuu vuosina 2026–2028. Kuljetustuki säilyy pääpiirteissään samanlaisena kuin aiemmin.
Kuljetustuella alennetaan harvaan asutuilla alueilla toimivien pk-yritysten jalostamien tuotteiden pitkistä kuljetusmatkoista aiheutuvia rahtikustannuksia ja siten parannetaan yritystoiminnan edellytyksiä sekä yritysten kilpailukykyä.
Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2026 on esitetty alueellisen kuljetustuen myöntämiseen 3,7 miljoonan euron määrärahaa. Vuodelle 2026 ehdotettu määräraha on 1 600 000 euroa pienempi kuin vuonna 2025. Kuljetustuen määrärahan vähentäminen on osa valtion talousarvion säästötoimia.
Kuljetustukea voidaan myöntää harvaan asutuilla alueilla toimiville pk-yrityksille
Kuljetustukea voidaan myöntää Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Keski-Pohjanmaan maakunnan, Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan sekä Imatran, Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan kunnan alueella toimivien pienten ja keskisuurten yritysten jalostamien tuotteiden pitkän matkan kuljetuksista.
Maantie- ja rautatiekuljetusten tukitasot muuttuvat siten, että ne ovat jatkossa matkan pituudesta riippuen 7–15 prosenttia kuljetuskustannuksista aiempien 9–20 prosentin sijaan. Lisäksi tuen alarajaa muutetaan siten, että kuljetustukea voidaan jatkossa myöntää vain silloin, kun tuen vähimmäismäärä on 5 000 euroa hakemuskauden eli kalenterivuoden aikana. Nykyinen tuen vähimmäismäärä on 1 000 euroa hakemuskaudessa. Satamatoimintojen tuki säilyy ennallaan ja on sataman sijainnista riippuen yksi tai kaksi euroa laivattua tonnia kohden.
Kuljetustuen hakemuskausi on kalenterivuosi ja tukea haetaan kolmen kuukauden kuluessa kunkin hakemuskauden päättymisestä. Hakemus tehdään sähköisesti Pohjois-Suomen elinvoimakeskukseen, joka on 1.1.2026 alkaen uusi tukiviranomainen.
Kuljetustuki on harkinnanvarainen valtionavustus, jonka myöntämisessä on noudatettava Euroopan unionin valtiontukisääntöjä. Asetus tulee voimaan 1. päivänä tammikuuta 2026.
Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Lotta Laitinen, p. 0295 049 058 ja sposti: lotta.laitinen(at)gov.fi
hallitusneuvos Mikko Ojala, TEM, p. 0295 063 506 ja sposti: mikko.j.ojala(at)gov.fi
erityisasiantuntija Jaakko Pulkka, TEM, p. 0295 063 613 ja sposti: jaakko.pulkka(at)gov.fi
Lisätietoa: yritysten kehittämistuet