Alueelliset kehitysnäkymät syksyllä 2025: Puhtaan siirtymän investoinnit ja puolustusteollisuus luovat kasvua
Suomen alueiden taloudellinen kehitys on kaksijakoista. Puhtaan siirtymän investoinnit, erityisesti tuuli- ja aurinkovoima, kiertotalous sekä akku- ja vetyteollisuus, tuovat kasvua monille alueille. Kysyntä, investoinnit ja vientimahdollisuudet ovat kasvaneet myös puolustusteollisuudessa. Samanaikaisesti väestökato ja yksipuolinen elinkeinorakenne nakertavat elinvoimaa osassa Suomea. Euroopan ja maailmantalouden tilanne aiheuttavat epävarmuutta erityisesti vientivetoisilla alueilla.
Arviot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön 30.10.2025 julkaisemasta Alueelliset kehitysnäkymät syksyllä 2025 -katsauksesta. Katsaus sisältää ELY-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostaman näkemyksen alueiden nykytilasta ja lähiajan näkymistä. Arviot on tehty syyskuun aikana.
Työttömyyden ei arvioida helpottavan suurimmassa osassa maata lähikuukausina
Työttömyys on kasvanut lähes kaikilla alueilla, ja sen odotetaan laskevan seuraavan puolen vuoden aikana Manner-Suomen 66 seutukunnasta vain seitsemässä. Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys ovat kasvavia huolenaiheita. Kohtaanto-ongelmat ja osaajapula vaikeuttavat edelleen rekrytointeja, vaikka työvoiman saatavuus on paikoin helpottunut kysynnän laskiessa. Kansainvälinen rekrytointi nähdään ratkaisuna sekä alueen elinvoiman lisäämiseen että työvoimapulaan erityisesti sote-, teknologia- ja palvelualoilla. Sen onnistuminen edellyttää laajaa yhteistyötä ja pitkäkestoisia panostuksia kotouttamiseen, kielikoulutukseen sekä alueelliseen veto- ja pitovoiman kehittämiseen.
Yleinen haaste aluekehityksen kannalta on hyvinvointialueiden vaikea taloustilanne, mikä heikentää sote-ammattilaisten kysyntää ja vaikuttaa yksityisten palveluntuottajien toimintaan. Kiristyvä julkinen talous voi puolestaan rajoittaa kuntien vastuulle vuoden 2025 alussa siirtyneiden työvoimapalvelujen järjestämistä ja kehittämistä.
Kvanttiteknologia esimerkki uusista mahdollisuuksista alueille
Alueiden elinvoima lähitulevaisuudessa riippuu kyvystä hyödyntää investointeja, uudistaa elinkeinorakennetta ja vastata työmarkkinoiden muutoksiin. Elinvoimaisimmat alueet ovat niitä, jotka pystyvät yhdistämään osaavan työvoiman, investointihalukkuuden ja monipuolisen elinkeinopohjan.
ELY-keskuksia pyydettiin arvioimaan kvanttiteknologian vaikutuksia esimerkkinä uusista avauksista. Kvanttiteknologia nousee esiin myönteisenä strategisena mahdollisuutena erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Uudellamaalla. Se voi tulevaisuudessa vahvistaa alueiden kansainvälistä kilpailukykyä ja houkutella alueille esimerkiksi kaksikäyttöteknologian investointeja.
Lisätiedot:
erityisasiantuntija Satu Tolonen, TEM, p. 0295 047 354, [email protected]
johtava asiantuntija Timo Bergman, KEHA-keskus, p. 029 502 5070, [email protected]