EU:n tekoälyasetuksen kansallinen valvonta käynnistyy – viranomaisten toimivaltuuksia koskevat lait voimaan vuoden alusta
EU:n tekoälyasetuksen säännöksiä valvovien kansallisten viranomaisten toimivaltuuksia sääntelevät lait tulevat voimaan 1.1.2026. Tasavallan presidentti vahvisti lakimuutokset valtioneuvoston esityksestä 22.12.2025.
EU:n tekoälyasetuksen tavoitteena on varmistaa, että tekoälyjärjestelmät eivät vaaranna ihmisten terveyttä, turvallisuutta tai perusoikeuksia Euroopan unionissa. Sääntelyllä turvataan ensisijaisesti kansalaisten oikeuksia ja suojataan heitä tekoälyn mahdollisilta haitoilta. Asetuksella pyritään myös edistämään innovaatioita ja EU:n kansainvälistä kilpailukykyä.
Asetuksen mukaisesti viranomaisten valvonta kohdistuu tekoälyjärjestelmiin sekä perusoikeuksien toteutumiseen. Markkinavalvontaviranomaiset valvovat tuotteiden turvallisuutta markkinavalvonnan toimivaltuuksien mukaisesti. Markkinavalvojien tehtävänä on varmistaa, että määräyksiä noudatetaan, eikä Euroopan unionin sisämarkkinoilla ole vaarallisia tai turvallisuudeltaan puutteellisia tuotteita.
Perusoikeuksia valvovat viranomaiset puolestaan huolehtivat siitä, että asetuksen piiriin kuuluvat tekoälyjärjestelmät eivät vaaranna ihmisten perusoikeuksien toteutumista.
Lisätiedot:
hallitusneuvos Nathalie Dahl, TEM, p. 029 504 7232
Verkkosivu: EU:n tekoälyasetuksen kansallinen toimeenpano