Valtio ottaa aktiivisen roolin kaivos- ja akkutoimialalla

Työ- ja elinkeinoministeriö 18.5.2018 11.04
Tiedote
Valtio ottaa aktiivisen roolin kaivos- ja akkutoimialalla

Talouspoliittinen ministerivaliokunta puoltaa, että valtio keskittää kaivostoimialaan liittyvät sijoituksensa uuteen omistus- ja kehitysyhtiöön. Uusi yhtiö muodostuu Terrafame Group Oy:stä, joka vaihtaa nimensä Suomen Malmijalostus Oy:ksi. Järjestelyn myötä omistuksia ohjataan ja kehitetään pitkäjänteisesti strategisena kokonaisuutena.

Alaan liittyvä osaaminen saadaan koottua yhteen paikkaan. Järjestely mahdollistaa myös sen, että valtio ottaa aiempaa aktiivisemman roolin Suomen kaivos- ja akkuklusterin kehittämisessä.

– Akkutoimiala voi tuoda Suomelle tuntuvaa menestystä. Meillä on useita menestyviä alan toimijoita ja merkittävää osaamista, joiden pohjalle on mahdollista rakentaa kaivos- ja akkuklusteri, elinkeinoministeri Mika Lintilä toteaa.

Sähköistyvä liikenne lisää akkujen kysyntää

Valtion omistusten keskittämisen taustalla on globaali liikenteen sähköistymisen trendi, joka lisää metallien tarvetta kaikkialla maailmassa. Sähköautojen määrän ennustetaan kasvavan jyrkästi tulevien vuosien aikana. Myös Suomessa on tavoitteena saada liikenteeseen vähintään 250 000 sähköautoa vuoteen 2030 mennessä.

Sähköautojen arvokkain komponentti on niiden akku. Akuissa käytettäviä raaka-aineita ovat muun muassa nikkeli, koboltti, mangaani ja litium. Valtion omistuksia raaka-aineita tuottavissa kaivosalan yhtiöissä aiotaan jatkossa kehittää strategisena kokonaisuutena.

– Akkujen raaka-aineita löytyy meiltä Suomesta ja tavoitteenamme tulee olla, että raaka-aineet ja komponentit myös jalostetaan Suomessa mahdollisimman pitkälle. Korkea jalostusaste tuo lisää työpaikkoja, verotuloja ja vientieuroja, ministeri Lintilä linjaa.               

Suomen Malmijalostus Oy kehittämään alan klusteria

Suomen Malmijalostus Oy vastaa valtion kaivos- ja akkutoimialan omistuksista ja kehittämisestä sekä edistää laajemminkin suomalaisen akkuklusterin kehittämistä. Yhtiön edeltäjä Terrafame Group Oy on jo aktiivisesti ollut mukana Euroopan laajuisen akkuklusterin Clean Mobility Package -rahoitusohjelman valmistelussa.

Suomen Malmijalostus Oy jatkaa entisen Terrafame Group Oy:n aiemman roolin mukaisesti Terrafame Oy:n emoyhtiönä. Muutos ei vaikuta Terrafame Oy:n toimintaan tai omistuksiin.

Suomen Teollisuussijoitus Oy:n aiemmin hallinnoima kaivossijoitusohjelma siirretään järjestelyssä uudelle yhtiölle. Järjestely ei lisää valtion menoja. Koska Tesin tuloskehitys on ollut vahvaa, niin sille aiemmin valtion talousarviossa myönnettyjä sekä kaivossijoitusohjelman edelleen käyttämättömiä määrärahoja on tarkoitus siirtää yhteensä 46 miljoonaa euroa uudelle yhtiölle.

Lisätiedot:
alivaltiosihteeri Petri Peltonen, puh. 050 62663
ministerin erityisavustaja Jukka Ihanus, puh. 050 463 9929