Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Tutkimus: Työpolitiikan vaikutus työllisyysasteeseen toivottua vähäisempi

Työpolitiikan vaikutukset työllisyyteen ovat rajalliset, todetaan 10. kesäkuuta julkistetussa tutkimuskirjallisuuteen perustuvassa katsausraportissa. Työpolitiikan toimenpiteet nostavat työttömän todennäköisyyttä työllistyä melko vähän ja lisäksi toimenpiteillä on sivuvaikutuksia, jotka heikentävät toimenpiteiden vaikutusta työllisyysasteeseen. Raportti suosittelee muun muassa selvittämään työpolitiikan toimien kustannuksia ja hyötyjä nykyistä tarkemmin sekä hyödyntämään osa-aikaisia järjestelmiä työllisyyden edistämisessä.

Hallitus tavoittelee parempaa työllisyyttä aktiivisella työvoimapolitiikalla ja palvelujen tehokkaammalla kohdentamisella. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen, Työterveyslaitoksen ja Pellervon taloustutkimuksen tänään julkaistun raportin mukaan työpolitiikan vaikutukset työllisyyteen ovat kuitenkin rajalliset.

Pienillä politiikkamuutoksilla ei voida saada aikaan isoja työllisyysvaikutuksia, ja merkittävät politiikkamuutokset saattavat taas tarkoittaa toimenpiteen ensisijaisesta tarkoituksesta tinkimistä, tai olla kalliita julkiselle taloudelle. Esimerkiksi leikkaamalla työttömyysturvan kestoa ja tasoa lyhennetään työttömyysjaksoja, mutta samalla työttömyysturvan vakuutusrooli heikkenee. Aktiivisella työvoimapolitiikalla puolestaan on työllisyysvaikutusten lisäksi merkittäviä sivuvaikutuksia, joita tavanomaiset työvoimapolitiikan arviointitutkimukset eivät huomioi, korostaa Etlan tutkimusjohtaja Antti Kauhanen.

”Keskeinen ongelma on se, että aktiivinen työvoimapolitiikka voi heikentää niiden henkilöiden työllistymismahdollisuuksia, jotka eivät osallistu toimenpiteisiin. Aktiivinen työvoimapolitiikka voi siis vaikuttaa lähinnä siihen, kuka työllistyy, eikä niinkään itse työllisyysasteeseen”, Kauhanen sanoo.

Työnhaun tuen työllisyysvaikutuksia voitaisiin parantaa, jos työvoimatoimistojen virkailijoiden työkuormaa kevennettäisiin ja tapaamiset aloitettaisiin mahdollisimman pian heti työttömyysjakson alettua. Tutkimus korostaa, että aktiivisen työvoimapolitiikan toimeenpanoa voidaan tehostaa käyttämällä tilastollisia päätössääntöjä toimenpiteiden kohdentamisessa.

Veronkevennykset kallis tapa parantaa työllisyyttä

Työllisyyden parantaminen on matalasuhdanteessa todennäköisesti tehokkaampaa työvoimakustannuksia alentamalla kuin työn verotusta keventämällä. Tämä johtuu siitä, että työn kysynnän joustot ovat suuremmat kuin työn tarjonnan suhteessa työvoimakustannuksiin. Työnantajamaksujen alennuksen siirtyminen palkkoihin on vähäisempää taantumassa. Lisäksi työnantajamaksujen alentamisella voidaan korvata palkkojen jäykkyyttä alaspäin. Jotta maksujen alennusta voitaisiin käyttää taantumassa, niitä on nostettava noususuhdanteessa.

Myöskään ansiotuloveron tai arvonlisäveron alentaminen eivät ole tutkijoiden mukaan paras tapa parantaa työllisyyttä. Sen sijaan tulonsiirtojen ehtoja muuttamalla voidaan saada sekä korkeampi työllisyysaste, että enemmän verotuloja.

”Verotuksen ja tulonsiirtojen yhteisvaikutus heikentää merkittävästi esimerkiksi pienten lasten äitien ja ikääntyneiden kannusteita työntekoon. Saadut tulonsiirrot vähentävät työtulojen tarpeellisuutta ja verotus puolestaan pienentää nettopalkkaa”, Etlan Kauhanen summaa.

Työttömyysturvan leikkaukset vaikuttaisivat vähentävän työttömyyttä

Työttömyysturvan enimmäiskeston lyhentäminen ja etuuksien tason laskeminen molemmat lyhentävät etuuksien saajien työttömyysjaksojen pituuksia. Toisaalta nämä toimenpiteet samalla vähentävät työttömyysturvan vakuutushyötyä, eli roolia kulutuksen tasaajana yli työmarkkinatilojen. Työttömyysturvan tasoa, joka tasapainottaisi vakuutushyödyn ja haitalliset kannustinvaikutukset ei ole arvioitu empiirisesti Suomessa. Työttömyysturvan enimmäiskeston lyhennys ja etuuksien tason laskeminen vaikuttaisivat vähentävän työttömyyttä myös kokonais- ja sivuvaikutukset huomioon ottaen. Erityisesti myös työttömyysturvan lisäpäivien eli ns. työttömyyseläkeputken alaikärajojen nostot ovat lisänneet iäkkäiden työllisyyttä ja siten pidentäneet työuria.

Työskentely työttömyyden ohella näyttäisi edistävän erityisesti huonossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä. Siten soviteltua työttömyysturvaa voisi yrittää kohdentaa enemmän heikossa työmarkkina-asemassa oleville, esimerkiksi välittämällä osa-aikaisia avoimia työpaikkoja ensisijaisesti heille.

Osasairauspäiväraha lisää työhön osallistumista – mutta vaatii uudistamista

Sairauspäivärahan ja työkyvyttömyyseläkkeen myöntämiskriteereitä tiukentamalla ja korvaustasoa madaltamalla on mahdollista vähentää näiden etuuksien käyttöä. Ei kuitenkaan ole selvää, missä määrin tiukennukset lisäisivät työhön osallistumista ja työllisenä olemista, jos vaihtoehtona on muiden etuuksien saanti. Muutokset etuusjärjestelmiin tulisikin suunnitella kokonaisuutena, tutkijat korostavat.

Tutkijat suosittavat, että Suomen nykyistä osasairauspoissaolojärjestelmää muokattaisiin muiden Pohjoismaiden mukaiseksi, missä a) sairauspoissaoloa määrätessä osasairauspäiväraha on ensisijainen tai ainakin tasavertainen vaihtoehto täydelle sairauspäivärahalle, b) osasairauspäivärahan aste (nykyisin aina 50 % täydestä sairauspäivärahasta) voi vaihdella työkyvyn aleneman mukaan ja c) työnantajien oletetaan järjestävän osa-aikaista työtä osasairauspäivärahan käytön yhteydessä. Osasairauspäivärahan yleisemmällä käytöllä säästettäisiin myös sosiaaliturvakustannuksissa.

”Työpolitiikka ja työllisyysaste: tutkimukseen perustuvia johtopäätöksiä” -raportti on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2019 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Sen ovat laatineet Juho Alasalmi, Henna Busk, Antti Kauhanen, Taina Leinonen, Svetlana Solovieva, Tarmo Valkonen ja Eira Viikari-Juntura.

Lisätietoja:

Tutkimusjohtaja Antti Kauhanen, Etla, p. 050 5697627, [email protected]