FI SV

Hallitus esitti muutoksia palkkaturvaa koskeviin lakeihin

Työ- ja elinkeinoministeriö 13.10.2016 12.46 | Julkaistu suomeksi 13.10.2016 klo 13.29
Tiedote

Hallitus antoi 13.10.2016 eduskunnalle esityksen palkkaturvalain, merimiesten palkkaturvalain ja Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain muuttamisesta.

Palkkaturvaa koskeviin lakeihin tehdään muutokset, jotta palkkaturvajärjestelmä ei muodostuisi työmarkkinajärjestöjen tekemässä kilpailukykysopimuksessa tarkoitettujen selviytymissopimusten esteeksi. Lisäksi ehdotetaan muutoksia, joiden perusteella palkkaturvaviranomaisella on mahdollisuus hyödyntää Harmaan talouden selvitysyksikön tuottamia velvoitteidenhoitoselvityksiä.

Työmarkkinajärjestöt sopivat 29.2.2016 kilpailukykysopimuksesta, jonka tavoitteena on parantaa suomalaisen työn ja yritysten kilpailukykyä, lisätä talouskasvua, luoda uusia työpaikkoja, tukea julkisen talouden sopeuttamista ja edistää paikallista sopimista työ- ja virkaehtosopimusten kautta.

Sopimuksen mukaan työehtosopimusosapuolet neuvottelevat siitä, miten paikallisen sopimisen edellytyksiä voidaan alakohtaisissa työehtosopimuksissa lisätä. Yhtenä paikallisesti sovittavana asiana ovat ns. selviytymislausekkeet. Selviytymislauseke koskee työehtojen sopeuttamista tilanteessa, jossa työnantajan taloudelliset vaikeudet voisivat johtaa työvoiman käytön vähentämiseen. Selviytymislausekkeen nojalla tehtävän selviytymissopimuksen tavoitteena olisi työnantajan toiminnan ja työpaikkojen turvaaminen.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2017.

Lisätiedot:
vanhempi hallitussihteeri Nico Steiner, TEM, puh. 029 504 9001