Ministeri Marttinen kutsui meriteollisuuden toimijoita ratkomaan alan osaajatarvetta
Meriteollisuusalan toimijat kokoontuivat pyöreän pöydän keskusteluun alan tulevaisuudesta työministeri Matias Marttisen kutsusta 27. marraskuuta. Keskustelussa haettiin vastauksia meriteollisuusalan työvoima- ja osaamistarpeisiin ja sekä yhteisiä keinoja tukea alan vahvaa näkymää Suomessa.
Suomi on saanut pitkin syksyä erinomaisia uutisia telakkateollisuudesta, jotka vahvistavat entisestään Suomen vahvaa roolia meriteollisuuden osaamisen ykkösmaana. Turun, Rauman ja Helsingin telakat saivat lokakuussa 2025 merkittävät esisopimukset kolmen risteilyaluksen sekä neljän jäänmurtajan toimittamisesta. Nämä laivatilaukset työllistävät jatkossa tuhansia ihmisiä ja luovat uusia työpaikkoja eri puolille Suomea.
”Suomi on meriteollisuuden kärkimaita globaalisti. Tänä syksynä on onnistuttu varmistamaan erittäin merkittävät meriteollisuuden tilaukset Suomeen. Työllisyysvaikutus on tuhansia ja tuhansia työntekijöitä. Nyt on varmistettava, että osaamista löytyy ja että saamme suomalaista osaamista entistä vahvemmin meriteollisuuden käyttöön. Samalla on varmistettava, että alasta kiinnostuneilla olisi riittävästi mahdollisuuksia kouluttautua ja hakeutua alalle. Meillä on tässä valtava mahdollisuus, jonka haluamme hyödyntää”, sanoi työministeri Matias Marttinen keskusteltuaan meriteollisuusalan toimijoiden kanssa Helsingissä.
Pyöreän pöydän keskustelussa esiin nousseita huomioita meriteollisuusalan tarpeista osaavan työvoiman riittävyyden varmistamiseksi:
- Kotimaisen työvoima-asteen nostaminen meriteollisuudessa. Tällä hetkellä vapaana on paljon sekä ammattiosaajia että korkeakoulutettua työvoimaa – näitä osaajia kannattaa nyt houkutella meriteollisuuden kysyntätarpeeseen.
- Nuorten saaminen meriteollisuuden alalle: nuoria tutustumaan alaan esimerkiksi nuorten työllistämissetelin avulla.
- Koulutusorganisaatioiden yhteistyön tiivistäminen (ammatillinen koulutus, ammattikorkeakoulutus, yliopistot) ja tiivis kumppanuus alan yritysten kanssa.
- Tutkintoa lyhyempien koulutuskokonaisuuksien kuten räätälöityjen yhteishankintakoulutusten hyödyntäminen. Myös oppisopimuskoulutuksen hyödyntäminen osaajien rekrytoinnissa. Esim. rakennustekniikan puolella on vapaana osaajia, joita voitaisiin lyhyellä muuntokoulutustyyppisellä koulutuksella saada alalle.
Pyöreän pöydän keskusteluun osallistuivat meriteollisuusalan yrityksiä edustavan Meriteollisuus ry:n, Turun, Helsingin ja Rauman telakoiden edustajat sekä alan alihankintayritysten edustajia. Oppilaitosten edustajia oli paikalla sekä korkeakouluista että ammatillisesta koulutuksesta. Lisäksi keskusteluun osallistuivat telakkapaikkakuntien työllisyysalueiden ja ELY-keskusten edustajat.
Työ- ja elinkeinoministeriöstä valmistuu joulukuun aikana työministeri Marttisen käynnistämä osaajaselvitys, jossa kuvataan meriteollisuuden osaamis- ja työvoimatarpeita ja keinoja vastata osaavan työvoiman kysyntään. Pyöreän pöydän keskustelu on osa selvitystyön sidosryhmäkuulemisia.
Meriteollisuuden osaajaselvitys tukee työ- ja elinkeinoministeriön asettaman ohjausryhmän johdolla valmisteltavaa kansallisen meriteollisuusstrategian valmistelua. Sen on tarkoitus valmistua kesäkuussa 2026.
Lisätietoja:
työministerin erityisavustaja Teresa Salminen, p. 0295 047 318 (kysymykset työministerille)
erityisasiantuntija Minna Nieminen, TEM, p. 0295 047 366 (selvitystyön koordinaatio)
neuvotteleva virkamies Markku Virtanen, TEM, p. 0295 049 068 (selvitystyön koordinaatio)
Tiedote 10.10.2025: Suomi ja Yhdysvallat tiivistävät jäänmurtajayhteistyötä
Tiedote 6.10.2025: Meriteollisuusstrategian valmistelu käynnistyy