FI SV

Uudet koulutusohjelmat vastaavat rakennusteollisuuden osaajapulaan

Työ- ja elinkeinoministeriö 1.9.2017 10.31
Tiedote
Uudet koulutusohjelmat vastaavat rakennusteollisuuden osaajapulaan

Työttömien korkeakoulutettujen osaaminen päivitetään uusissa koulutusohjelmissa nopeutetusti työmarkkinoiden tarpeeseen. Rakennusalan muuntokoulutus on parhaillaan käynnistymässä Pirkanmaalla.

– Useilla kasvualoilla on noussut haasteeksi korkeakoulutettujen asiantuntijoiden löytäminen. Uudella koulutusmallilla voidaan vastata kasvavaan työvoiman kysyntään tavanomaista koulutusväylää nopeammin, työministeri Jari Lindström sanoo.

– Pontimena on ollut erityisesti tilanne rakennusalalla, jossa on suuri tarve rakennusinsinööreille ja rakennusmestareille. Vastaavaa mallia voitaisiin kuitenkin soveltaa myös muilla kasvualoilla kuten meri- tai autoteollisuudessa, ministeri Lindström jatkaa.

Koulutusohjelmat räätälöidään alakohtaisesti ja suunnitellaan ELY-keskusten, työnantajien ja korkeakoulujen yhteistyönä. Koulutuksissa yhdistetään teoriaa ja käytännön oppimista.

Rakennusalan koulutusohjelmat käyntiin tänä syksynä

Rakennusalan muuntokoulutus on parhaillaan käynnistymässä Pirkanmaalla, ja vastaavan koulutusohjelman hankinta on käynnissä Uudellamaalla. Koulutusohjelmien tavoitteena on kouluttaa rakennusmestareita ja tuotantojohtajia työnjohtotehtäviin.

Koulutusohjelmat on suunnattu työttömille tai työttömyysuhan alla oleville tekniikan alan korkeakoulutetuille. Niissä voidaan suorittaa AMK-tutkinto tai sen osia alle kahdessa vuodessa, koska henkilöiden aiempia opintoja voidaan lukea hyväksi uutta tutkintoa suoritettaessa.

– Rakennusalan yritysten kanssa yhdessä suunnitellut täsmäkoulutukset vastaavat suoraan niiden osaajapulaan. Samalla voimme hyödyntää monen eri alan korkeakoulutettujen aiempaa osaamista rakennusalalla, toteaa Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti.

Pirkanmaalla ja Uudellamaalla järjestettävien koulutusohjelmien toteutumista tukee työ- ja elinkeinoministeriön 1.9.2017 asettama rakennusalan muuntokoulutuksen ohjausryhmä. Se seuraa koulutusmallin toimivuutta ja antaa ehdotuksia sen jatkokehittämiselle.

Lakimuutos, joka mahdollistaa tavanomaista nopeamman koulutusväylän, tuli voimaan kesällä 2017. Muutoksen myötä voidaan hankkia työvoimakoulutuksena uuteen korkeakoulututkintoon johtavia opintoja myös henkilölle, jolla on jo aiemmin suoritettu korkeakoulututkinto.

Muutos koskee vain tänä vuonna alkavia koulutusohjelmia, jotka tulee saattaa päätökseen vuoden 2019 loppuun mennessä. Vuoden 2018 alusta lukien kaikki uudet tutkintoon tai sellaisen osaan johtavat työvoimakoulutukset siirtyvät työ- ja elinkeinoministeriöltä opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksen piiriin. Hallitus päätti budjettiriihessään ottaa muuntokoulutusmallin pysyvään käyttöön.

Ministeri Lindströmin esitysaineisto

Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Juha Halttunen, p. 050 574 0236
neuvotteleva virkamies Markku Virtanen, TEM, p. 029 50 49068
erityisasiantuntija Tiina Polo, TEM, p. 029 50 48258
asiamies Lauri Pakkanen, Rakennusteollisuus RT ry, p. 050 522 7797