AV-kannustin vauhdittamaan kansainvälisiä elokuvatuotantoja Suomeen
Valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvioon on saatu varat audiovisuaalisen alan kannustinjärjestelmän (AV-kannustinrahasto) perustamiseksi Suomeen. Kannustinta varten on varattu ensi vuoden budjettiin yhteensä 10 miljoonaa euroa.
Suomessa toteutettava kannustinjärjestelmä on ns. maksuhyvitysmalli, jossa tuotannoille palautetaan etukäteen määrätty osuus tuotantoaikaisesta kulutuksesta. Varat on siirretty sekä työ- ja elinkeinoministeriön että opetus- ja kulttuuriministeriön eri momenteilta Tekesille, joka tulee vastaamaan kannustimen hallinnoinnista.
Kannustin lisää työllisyyttä ja osaamista
Elinkeinoministeri Olli Rehnin mukaan Suomi on ollut jäämässä jälkeen muista Euroopan maista, joissa AV-alan kannustinjärjestelmä on jo olemassa. Nämä maat ovat myös päässeet hyötymään tuotantojen mukanaan tuomista hedelmistä.
-Suurten ulkomaisten AV-tuotantojen tuominen Suomeen vahvistaa alan osaamista ja lisää suoraan alan työllisyyttä sekä yrittäjyyttä. Myös muut kerrannaisvaikutukset kuvausalueilla voivat olla todella mittavia mm. matkailun ja muun elinkeinoelämän virkistäjinä, Rehn toteaa.
Elokuvien tekemiseen liittyy myös laaja digitaalisten tehosteiden käyttö, johon Suomessa on olemassa hyvää osaamista. Näiden palveluiden kasvu ja kansainvälistyminen voi olla merkittävä lisä Suomen osaamistarjontaan globaaleilla markkinoilla.
Kannustin käyttöön vuoden 2017 alusta
Kannustimen käyttöönotto ensi vuoden alusta vaatii sekä lainmuutoksen että oman asetuksen laatimisen kannustimen käyttöä varten. Tekes on jo aloittanut näiden valmistelun. Asetuksessa tullaan määrittelemään hyvityskelpoiset kustannukset ja minimikulutuksen rajat erityyppisille tuotannoille. Samoin Tekes tulee järjestämään erikseen sekä kannustimen hallinnoinnin että markkinoinnin maailmalla.
Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Petra Tarjanne, TEM, p. 029 50 63691, petra.tarjanne@tem.fi
elinkeinoministerin erityisavustaja Jannika Ranta, puh. 029 504 7165